Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Ruotsin NHL-vahvistuksilta odotetaan paljon - "Pelaamme paremmin paineen alla"

Daniel ja Henrik Sedinin sekä Alexander Edlerin edellisistä maajoukkuepeleistä on vierähtänyt tovi. Vancouverin kolmikko uskoo käsittelevänsä kovat odotukset ongelmitta.

Henrik SZedin liukku maalivahti Antti Niemeä päin.
Henrik Sedin on tottunut NHL:ssä maalineduspeliin. Sen sai kokea pudotuspeleissä Antti Niemi. Kuva: Lehtikuva
Sami Laine
Avaa Yle-sovelluksessa

Ruotsin MM-joukkue sai lauantaina odotettuja vahvistuksia, kun Henrik ja Daniel Sedin sekä Alexander Edler saapuivat Tukholmaan Vancouverista. Taituriveljesten ja isokoisen puolustajan odotetaan länsinaapurissa olevan vaisuhkosti esiintyneiden kisaisäntien pelastajia.

- Olemme eläneet paineiden kanssa 12 vuotta Pohjois-Amerikassa. Paineista joko pitää tai ei. Me pelaamme kuitenkin paremmin paineen alla, siitä ei ole haittaa, Henrik Sedin kertoi ruotsalaislehti Expressenille.

- On todella hienoa olla täällä mukana, tulla kotiin ilman loukkaantumisia ja mieli kirkkaana. Olen etuoikeutettu, kun saan pelata MM-kisoja kotikaukalossa, keskushyökkääjä jatkoi.

Sedinien ja Edlerin toivotaan tuovan tehoja erityisesti Ruotsin ylivoimapeliin. Sedinit olivat maajoukkueen mukana edellisen kerran Vancouverin olympialaisissa, mutta isossa kaukalossa 32-vuotiaat kaksoset edustivat maataan viimeksi seitsemän vuotta sitten Torinon olympiakisoissa.

On todella hienoa olla täällä mukana, tulla kotiin ilman loukkaantumisia ja mieli kirkkaana. Olen etuoikeutettu, kun saan pelata MM-kisoja kotikaukalossa.

Henrik Sedin

- On todella mielenkiintoista nähdä, mitä ratkaisuja löydämme. On pitkä aika siitä, kun edellisen kerran pelasimme isossa kaukalossa, Daniel Sedin totesi.

- Me tutkimme hieman otteluita ja katsomme, miten ylivoima toimii täällä ja mitä täällä täytyy tehdä eri tavalla. Rapakon toisella puolella pelataan ehkä enemmän suoraan maalille, maaliahne laituri arvioi.

Edler puolestaan debytoi MM-tasolla keväällä 2008, eikä ole sen jälkeen Tre Kronor -paitaa ylleen pukenut.

- Pelaajiin kohdistuu aina odotuksia, se kuuluu kuvaan. Olemme tottuneet siihen Vancouverissa. Yritän pelata omaa peliäni niin hyvin kuin pystyn. Katsotaan, mitä valmentaja (Pär Mårts) haluaa minun roolikseni, 27-vuotias puolustaja totesi.

Suosittelemme