Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Suomalaiset naiset suosivat naisellisia miehiä

Turun yliopiston tutkijat olivat mukana kansainvälisessä tutkimuksessa, jossa tutkitaan kasvonpiirteitä ja niiden puoleensavetävyyttä.

Kuvaesimerkki muokatuista kasvonpiirteistä.
Kuvaesimerkki muokatuista kasvonpiirteistä. Kuvassa keskellä alkuperäinen kasvokuva, vasemmalle edettäessä kasvojen naisellisia piirteitä korostettu ja oikealle edettäessä miehekkäitä piirteitä korostettu. Kuva: Markus Rantala
Petra Ristola
Avaa Yle-sovelluksessa

Kansainvälisen tutkimusryhmän tuloksen mukaan suomalaiset naiset suosivat naisellisempia miehiä kuin naiset muualla maailmassa.

Vaikka tietyt kasvojen piirteet on arvioitu yleismaailmallisesti puoleensavetäviksi, on kulttuurien välillä eroja siinä, millaisia kasvonpiirteitä pidetään kaikkien puoleensavetävimpinä.

Kansainvälinen tutkimusryhmä otti tehtäväkseen tarkastella, kuinka puoleensavetävinä naiset eri kulttuureissa pitävät korkeasta testosteronitasosta tai korkeasta stressihormonitasosta viestiviä miesten kasvonpiirteitä.

- Suomalaisten kannalta mielenkiintoinen havainto on, että suomalaiset naiset suosivat korkeasta testosteronitasosta kertovia piirteitä vähemmän kuin naiset muualla maailmassa. Tämä tarkoittaa sitä että suomessa naiset suosivat naisellisempia miehiä kuin muualla maailmassa, akatemiatutkija Markus Rantala kertoo.

Turun yliopistosta tutkimusryhmään kuuluivat akatemiatutkija Markus Rantala ja tohtorikoulutettava Urszula Marcinkowska. Ryhmässä oli tutkijoita myös Iso-Britanniasta, Tšekin tasavallasta, Latviasta, Virosta, Ruotsista, Etelä-Afrikasta, Meksikosta ja Japanista. Tutkimuksen tulokset julkaistiin Biology Letters -tiedelehdessä.

Tutkimukseen osallistui naisia 13 maasta

Tutkimukseen osallistui yhteensä lähes 3 000 naista Yhdysvalloista, Iso-Britanniasta, Suomesta, Latviasta, Venäjältä, Puolasta, Etelä-Afrikasta, Virosta, Japanista, Meksikosta, Ruotsista, Namibiasta ja Kamerunista. Tutkimuksessa esitettiin eri kulttuureista tuleville naisille miesten kasvokuvia, joita oli manipuloitu korkeasta testosteronista ja korkeasta stressihormonitasosta kertovien piirteiden mukaan.

- Havaitsimme, että kaikissa kulttuureissa korkeasta stressihormonitasosta kertovat piirteet miesten kasvoilla vähensivät kasvojen puoleensavetävyyttä. Sen sijaan korkeasta testosteronitasosta kertovat kasvon piirteet lisäsivät huomattavasti puoleensavetävyyttä osassa kulttuureissa ja vähensivät puoleensavetävyyttä osassa kulttuureissa, Markus Rantala kertoo.

Mieltymys korkeasta testosteronitasosta kertoviin kasvonpiirteisiin oli Rantalan mukaan voimakkaampaa maissa, joissa terveydenhuollon taso on heikko.

- Tutkimuksemme lisää tukea havainnolle, joiden mukaan maantieteellisille variaatioille kauneuskäsityksistä on olemassa biologinen pohja, Rantala sanoo. 

Suosittelemme sinulle