Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Ylen toimittaja Pakistanissa: Pakistanin tuleva pääministeri istuu piikkimatolla

Aamun pilakuva The News-lehdessä kiteyttää olennaiseen vaalien jälkeisen Pakistanin haasteita. Pääministeriksi kolmannen kerran nimitettävä Nawaz Sharif istuu palatsissaan piikkisellä valtaistuimella. Tuolin reunassa luetellaan ongelmia Yhdysvaltain lennokki-iskuista talibaneihin ja terrorismin vastaiseen taisteluun. Sisäisissäkin istuintyynyissä riittää neuloja kerrakseen kehnosta taloudesta sähköpulaan. Pakistanin siviilihallitus on uuden edessä. 64-vuotiaan Muslimiliiton (PML-N) johtajan valtteina pidetään maltillisuutta ja talousosaamista.

PTI-puolueen ja sen johtajan Imran Khanin kannattajat huutavat vaalitulosta vastustavia iskulauseita mielenosoituskulkueessa.
PTI-puolueen ja sen johtajan Imran Khanin kannattajat huusivat vaalitulosta vastustavia iskulauseita mielenosoituskulkueessa Karachissa 14. toukokuuta. Kuva: Shahzaib Akber / EPA
Erja Tuomaala
Avaa Yle-sovelluksessa

Tuleva pääministeri Sharif hahmotteli maanantaina linjauksiaan lehdistötilalsuudessa asunnollaan Raiwindissa.

Ulkosuhteista tärkein on kumppanuus Yhdysvaltain kanssa. Olipa vallassa kuka tahansa, maat tarvitsevat toisiaan, suhdetta voi luonnehtia pragmaattiseksi. Yhdysvallat tarvitsee tukea Afganistanissa ja maiden välisellä levottomilla heimoalueilla, Pakistan  apudollareita.

Osama bin Laden surmattiin Pakistanissa vuonna 2011. Velka avusta maksettava. Eniten maiden suhteita rasittavat  Yhdysvaltain tiedustelupalvelun CIA:n lennokki-iskut. Niitä vihataan laajalti. Iskuissa on kuollut satoja pakistanilaissiviilejä.

- Lennokit tulevat ja tappavat, menevät ja vievät itsenäisyytemme mukanaan, sanoo moottoripyörällä ajeleva opiskelija Hamid Pakistanin pääkaupungissa Islamabadissa.

Pääministeri Sharif ilmoitti ottavansa lennokki-iskut ensimmäisenä asialistalle Yhdysvaltain kanssa. Sharif itse ei kuulu amerikkalaisten suosikkipoliitiikkoihin. Sharifin hallinto teki ydinkokeen vuonna 1998 Yhdysvaltain vastustuksesta huolimatta.

Toisella supervallalla ja naapurilla Kiinalla on Pakistanissa pääosin vain suotuisia näkymiä, markkinoita valtaisalle kuluttajamassalle. Pakistan on myös kiinalaisaseiden suurin ostaja ja tärkein asiakas. Iranin kanssa Pakistan hieroo kaasukauppoja. Putkihanke hylkiövaltion kanssa on tulenarka alueen ruutitynnyrissä.

Yhdysvaltain Pakistanin suurlähettiläs Richard Olson ja PML-N-puolueen johtaja Nawaz Sharif.
Yhdysvaltain Pakistanin suurlähettiläs Richard Olson (vas.) ja PML-N-puolueen johtaja Nawaz Sharif tapasivat Lahoressa 14. toukokuuta. Kuva: EPA / PML-N-puolue

Talibanit neuvottelupöytään?

Pakistan tukl talibaneja vuosina 1996 - 2001. Se kääntyi kuitenkin ainoana alueen valtiona Yhdysvaltain tueksi entisen kenraalin Perwez Musharrafin johdolla.

Lennokki-iskuilla kerrotaan olleen entisen sotilasjohtajan valtuutus.

Maanantaina tuleva pääministeri linjasi kutsuvansa liikkeen neuvottelupöytään. Sharifia on arvosteltu siitä, ettei hän ole terroria suoraan tuominnut. Al-Qaidalla sanotaankin olevan Sharifille pehmeä nurkka.

Muslimiliitto on saanut olla iskuilta ja uhkailuilta laajemminkin rauhassa kuin muut maalliset puolueet, kuten nyt vaalitappion varmasti ohittain uhkien vuoksi kärsinyt PPP, Awamiliito ja PTI.  

Afganistanin asia on siis myös Pakistanin asia. Maita erottaa 2 500 kilometriä pitkä, brittihallinnon aikanaan keinotekoisesti vetämä Durand-linja. Väestö on samaa rajan puolin ja toisin, myös taistelijat liiikkuvat ongelmitta rajan yli.

Pakistan seuraa huolestuneena ensi vuonna alkavaa Yhdysvaltain joukkojen ja Nato- ja ISAF- jojukkojen vetäytymistä. Se ei halua toista levotonta rajaa, asevoimia on sidottu Kashmiriin, Intian vastaiselle rajalle. Maat ovat ajautuneet alueesta sodan partaalle kolmesti sitten Pakistanin itsenäistymisvuoden 1947. 

Rauhankyyhky lähdössä Intiaankin

Vaikka maat ovat arkkivihollisia, myös yhteys on olemassa. Tuleva pääministeri keskusteli sunnuntaina puhelimessa intialaisen virkaveljensä kanssa.

Tiedotustilaisuudessa intialainen toimittaja kysyi, onko Singh tervetullut virkaanastujaisiin. Pääministeri asetti sanansa tarkoin. Sharifin mukaan kollega on tervetullut, jos aika riittää.

Pääministeri Sharif sanoi tarttuvansa kotimaan suurimpiin ongelmiin sadassa päivässä. Talous on ykkössijalla, keskeistä on myös turvallisuus ja kansalaisia piinaavan energiapulan voittaminen.

Pakistanin hallitus on vakavassa velkakriisissä. Kansainvälisen valuuttarahaston kanssa neuvotellaan lähiviikkoina ainakin viiden miljardin euron uudesta lainasta. Talouskasvu ennustetaan hidastuvan edellisvuodesta.

Myös omat moninaiset poliittiset ja etniset jännitteet ovat paikoin sietämättömiä. Radikaalit sunniryhmät vainoavat vähemmistönä olevia uskonveljiään shiioja.

Usko pitäisi luoda myös infrastruktuuriin, veroja arvioidaan maksavan vain prosentin maan lähes 200 miljoonasta asukkaasta.

Kun tuloerot ovat valtavat, eikä työtä eikä esimerkkiä toimivasta hallinnosta  löydy, eivätkä upporikkaatkaan vaivaudu vähäosaisempia veroin tai muutoin aina auttamaan, on helppo valita radikaalit liikkeet. Arvomaailma ja elanto ovat siellä tarjolla.

Pakistan suuntaakin uuteen toivoen, että jäätelövaunua vetävän pojan kärry ja hermot pysyvät kylminä.

Suosittelemme sinulle