Suomen jääkiekkomaajoukkue ei pystynyt pysäyttämään Ruotsin supertähtiä MM-välierässä. Daniel Sedin, Henrik Sedin ja Loui Eriksson johtivat ylivoimaosumillaan Ruotsin finaaliin ja Suomen pronssiotteluun.
Todella pirteästi etenkin päätöserässä esiintynyt Antti Pihström totesi kamppailun jälkeen 0-3-tappion olevan suuri pettymys.
- Voittamaan tänne tultiin, mutta vähän jäi vajaaksi. Vastustajan veskari pelasi kyllä tänään hyvin. Otimme muutaman jäähyn ja vastustaja iski niistä maalit. Lopussa pääsimme hyvin mukaan, mutta ei vain riittänyt tällä kertaa, Pihlström sanoi.
Sedinien ylivertaisuutta Pihlström ei halunnut korostaa. Vain ylivoimalla kaksikko tuntui pitelemättömältä.
- Pidimme tasakentällisin heidät aika hyvin pelin ulkopuolella, mutta ylivoimalla he saivat maalinsa tehtyä.
Pronssiottelussa Suomi kohtaa sunnuntaina klo 17.00 joko USA:n tai Sveitsin. Monen muun Yle Urheilun haastatteleman Leijona-pelaajan lisäksi myös Pihlström uskoo Leijonien toipuvan välierätappiosta ennen seuraavaa taistoa. Mitali maistuisi kauden päätteeksi.
- Tässä on niin paljon uusia jätkiä, jotka ovat ensimmäistä kertaa MM-kisoissa. Taisteleva Leijonat tulee jäälle, Pihlström lupasi.