Jan Teirin mukaan häntä ei juurikaan tarvinnut houkutella Vaasan ja Uumajan väliä liikennöivän varustamon Wasalinen toimitusjohtajaksi.
- Itse asiassa ei, taas kerran ainutlaatuinen elämys, joka odottaa, Teir hymyilee. Hän kokee olevansa etuoikeutettu, kun pääsee kotiseudullaan hoitamaan kaksi näin suurta projektia.
Vaikka lähdön päälle jätteenpolttolaitos ja Merenkurkun laivaliikenne tuntuvat aivan erilaisilta projekteilta, Teir löytää niistä paljon samaa.
- Tämäkin on iso investointi, lähemmäs 100 miljoonaa euroa. Myös aikajänne on sama, 5-6 vuoden hanke. Se tekee tästä erilaisen, että yhtiöllä on olemassaolevaa toimintaa, jota pitää myös johtaa, Westenergy oli ihan käynnistysvaiheessa.
Tähtäimessä uusi laiva
Pelkkää nykyistä liikennettä Teir tuskin olisi lähtenyt vetämään, vaan tehtävässä kiehtoi nimenomaan kokonaan uuden liikenneratkaisun löytyminen.
- Se on se syy miksi tähän lähdin, että pystytään yhdessä luomaan uusi laiva, uusi liikenneratkaisu. Eikä Teir olisi hommaan lähtenyt, jos ei tosissaan uskoisi sen myös toteutuvan.
Nyt odotetaan, saadaanko tänä vuonna myönteinen päätös EU-tukihakemuksesta. Tämän jälkeen päästään oikeasti suunnittelemaan ja toteuttamaan uutta ratkaisua. Teirin mukaan uusi laiva voisi olla tällöin liikenteessä joskus vuosina 2017-2018. Siihen saakka nykyisen laivan, Wasa Expressin pitää pysyä liikenteessä luotettavasti.
- Wasa Express on laivana ihan hyvä, ehkä jopa turhan iso. Laiva on kohta 30 vuotta ja vaatii tästä eteenpäin enemmän ja enemmän huoltoa, ylläpitoa, kustannuksia, Teir toteaa.
Teirin mukaan liikenne muuttuu tuskin koskaan kannattavaksi liiketaloudellisessa mielessä. Tax free -liikenteen kanssa ei voidakaan pelata samoilla säännöillä. Teir näkee Merenkurkun liikenteen infraratkaisuna, kuten tien, sillan tai tunnelin.
Ensimmäisenä työpäivänään Teir tutustuu Wasalinen henkilökuntaan Suomen päässä ja torstaina hän matkustaa Ruotsin puolelle.