Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Pentagon haluaa 450 miljoonaa dollaria Guantanamon korjauksiin

Yhdysvaltain johto joutuu jälleen tekemään valinnan, säilytetäänkö pahamaineinen Guantanamon vankila, vai tehdäänkö siitä entistäkin pysyvämpi laitos.

Yrjö Kokkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon esittää 450 miljoonan dollarin (n. 350 miljoonan euron) määrärahaa Kuubassa sijaitsevan Guantanamon vankileirin perusparannus- ja kunnostustöihin. Tieto käy ilmi Yhdysvaltain ensi vuoden budjetin valmistelutöistä.

Määrärahaesitys nostaa jälleen esiin maan johdossa vallitsevan ristiriidan. Presidentti Barack Obama ja enemmistö hänen demokraattipuolueestaan haluaa sulkea Guantanamon vankilan, joka rikkoo kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia. Republikaanit muutamien demokraattien tuella haluavat säilyttää vankilan ja siellä määräämättömän pitkässä vankeudessa elävät terrorismista epäillyt vangit. He vetoavat kansankunnan turvallisuuteen.

Määrärahaesityksessä toivotaan mm. 79 miljoonaa dollaria vankilatoimintoja varten. Tämä summa on sama kuin edellisvuonna. Tämän lisäksi Pentagon pyytää uutta, 200 miljoonan dollarin erää vankilan väliaikaisten rakennelmien perusparannukseen.

Perusparannustyö kestäisi 8 - 10 vuotta. Siirtokunta-alueelle on tuotava niin rakentajat kuin rakennusmateriaalitkin lentokuljetuksin ja rakentajat joutuisivat yöpymään väliaikaisissa majoitustiloissa.

Presidentti Obama on edelleen vakuutellut haluavansa sulkea pahamaineisen laitoksen. Maaliskuussa hän kuiyenkin allekirjoitti lain, joka käytännössä estää vankien siirtämisen pois Guantanamosta.

Vankilassa on tällä hetkellä 166 vankia, joista suurimman osan syytteitä ei ole käsitelty oikeudessa ja jotka eivät tiedä, kuinka kauan heitä pidetään vankilassa. Noin sata vankia on ollut jo kuukausia syömälakossa vastalauseena loputtomalle vankeudelle ja huonoille vankilaoloille.

Suosittelemme