Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Uuden kasvimaan perustaminen kotipihalle on helppoa

Oma kasvimaa tuottaa lähiruokaa parhaimmillaan. Sellaisen saa perustettua vaikka kotipihan nurmikolle helpoilla, mutta huolellisilla perustustöillä.

Perunapenkki
Kuva: Arja Lento / Yle
Sini Kervinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Rajaa pihanurmikolle alue ja suunnittele mitä haluat siinäi kasvattaa. Nurmikkomaa käännetään ympäri rajatulta alueelta. Selvitä maan pH -arvo.

Nurmikon kasvualusta on yleensä hapanta, joten se kannattaa kalkita tai tuhkata. Jos maa on hiekkaista, kannattaa maahan lisätä myös kompostimultaa. Hietaa ja multaa lisätään sopivassa suhteessa. Kasvimaahan voi sekoittaa myös vähän haravoituja lehtiä.

Hyvän maan merkki on, että kastemadot viihtyvät siellä. Mikään ei estä hankkimasta kastematoja lisää vaikka pellolta. Madot mönkivät maan kuokeaksi.

Istuta kasvit ilmavasti

Ennen kasvimaan tuotteiden istuttamista maa ei saa olla liian märkä tai kylmä. Vesi jää seisomaan maahan, jos vesi ei läpäise maata.

Mieti kasvien istutustiheys ja kylvö tuotteiden mukaan. Anna riittävästi kasvutilaa. Esikasvata tai -idätä sitä vaativat kasvit.

Muista kastella varsinkin vihanneksia tasaisesti. Ilman vettä niistä tulee pieniä. Vauhdittaaksesi kasvua voit käyttää myös lannoitteita kasvikohtaisesti. Luonnonmukaisista ravinteista esimerkiksi nokkosvedessä on runsaasti typpeä, mistä kasvit nauttivat.

Kitkemistä voi helpottaa

Kasvimaan ylläpidon tympein vaihe alkaa tässä vaiheessa - rikkaruohojen kitkeminen. Ole tarkkana, ettet revi vääriä alkuja irti. Kasvien tyvelle voi levittää ruohonleikkaussilppua katteeksi, mikä tukahduttaa uusien rikkakasvien kasvua. Maatuessaan silppu lannoittaa kasvimaapenkkiä.

Poistetut rikkaruohot voi jättää penkin tyveen, jolloin ne ehkäisevät uusien rikkaruohojen kasvamista. Myös ne maatuvat kasvimaahan.

Sen jälkeen voit toivoa sopivassa suhteessa lämpöä ja sadetta ja lopulta nauttia kasvimaan antimista.

Kasvitautien leviämisen saat ehkäistyä tulevina vuosina niin, että vaihdat kasvisten kylvöpaikkaa penkissä eli pidät niin sanottua kasvikiertoa.

Suosittelemme