Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Saunaseuran Löylynhenki Rajaportin saunalle

Tamperelaisyhdistys pitää sitkeästi Rajaportin yleistä saunaa auki vaikka muutoin yleiset saunat ovat käyneet Suomessa harvinaisiksi.

Rajaportin saunan miljöötä.
Rajaportin sauna. Kuva: Petri Aaltonen / Yle
Kirsi Matson-Mäkelä
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen Saunaseura myöntää vuosittain Löylynhenki-tunnustuspalkinnon suomalaisen saunakulttuurin hyväksi tehdystä työstä. Tänä vuonna tunnustus annetaan tamperelaiselle Rajaportin saunalle, jonka toiminnasta vastaa nykyään Pispalan saunayhdistys ry.

Suomen Saunaseura on huolestunut yleisten saunojen häviämisestä maassamme. Yleiset saunat ovat osa suomalaista arvokasta saunaperinnettä.

Rajaportin sauna palkitaan 3. kesäkuuta.

Rajaportin saunakortteli rakennettiin 1900-luvun alussa. Nykyisin saunakortteli on Tampereen kaupungin omistuksessa.

Suosittelemme