Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Popcornit tekevät leivonnalle avokadopastat

Kesäjuhlien herkkupöytään leivotaan tänä suvena suolaisenmakea herkku popcorneista ja karkeista. Värikäs ihanuus maistuu sekä lapsille että aikuisille.

Popcornkakkua.
Kuva: Hanna Lumme / Yle
Hanna Lumme
Avaa Yle-sovelluksessa

Se raksahtelee suussa ja maistuu yhtä aikaa suolaiselle ja makealle. Värikäs popcornkakku yllättää maistajansa. Tämä ei olekaan vain lasten herkku vaan hupenee myös aikuisten suuhun.

Poksahtaneet maissinjyvät eli popcornit raivaavat tietään kotileipureiden leipomuksiin. Netissä englanninkielisissä blogeissa ja reseptisivuilla ohjeita esimerkiksi popcornkakkuihin on jo runsaasti.

Kotimaiseen blogimaailmaan poppariherkut tekevät vasta tuloaan. Kinuskikissa-leivontayhteisöä pyörittävä Sini Visa kertoo, että paukkumaissi sopii mainiosti muuhunkin kuin elokuvaillan naposteltavaksi.

- Miksi sitä ei voisi käyttää kakkutaikinassa, koristelussa tai sekoitettuna. Popparit voivat hyvinkin olla hitti, sillä ne ovat monikäyttöisempiä kuin ensiajatukselta kuvittelisi. Niissä on erikoinen koostumus ja muoto.

Popcornkakku on Visallekin uusi tuttavuus. Muita herkkuja hän on jo tehnyt raksuvista maissinjyvistä.

Keväällä hän järjesti Amerikka-teemaviikot, joiden aikana syntyi esimerkiksi toffeesuklaapopcorneja. Kokeilusta syntyi oivallus, että raaka-aineesta on moneksi.

- Tuli mieleen, että niistä voisi tehdä vaikka kakun kuorrutteen eli päällystäisi kakun suklaapopparimassalla. Niin voisi saada jännän pinnan.

Ruokatrendi leviää netissä

Popcornkakku on noussut ilmiöksi englanninkielisessä blogimaailmassa, vaikka Suomessa herkun läpilyöminen antaa vielä odottaa itseään. Ulkomaisia leivontablogeja seuraava Sini Visa tietää, että ruokamaailman muotituulahdukset voivat puhaltaa kotimaahan nopeasti.

Tuli mieleen, että niistä voisi tehdä vaikka kakun kuorrutteen eli päällystäisi kakun suklaapopparimassalla.

Sini Visa

- Jokin ruokalaji breikkaa, kun tieto siitä leviää sosiaalisessa mediassa ja blogeissa tai jokin lehti nostaa sen näyttävästi esiin. Trendit liikkuvat verkossa vallankumouksellisen nopeasti.

Toisaalta verkkokaan ei aina avita trendien leviämistä. Esimerkiksi Sina Visa heittää viime vuonna leivontasuosikiksi nousseet whoopiet. Amerikkalaiset ovat syöneet niitä vuosikaudet, mutta Suomessa leivonnaisen suosio kasvoi viiveellä.

Kinuskikissa-yhteisön leivontablogistaan luonut Sini Visa arvioi, että tänä kesänä kotikokit valmistavat itse jäätelöä ja käyttävät entistä enemmän superruokaa leivonnassa.

- Minua kiinnostaa, miten hyvää tekeviä aineksia, superfoodia, gojimarjoja ja raakasuklaata, voi yhdistää makeaan herkutteluun. Marjajauheet alkavat ehkä korvata elintarvikevärejä, koska luomu on pinnalla. Se vahvistaisi trendiä.

Paukkumaissikakku testilistalle

Kun Sini Visa kietaisee ympärilleen leivontaessun, hän kokeilee yleensä omia reseptejään.

Trendit liikkuvat verkossa vallankumouksellisen nopeasti.

Sini Visa

Ulkomaantulokasta popcornkakkua hän voisi silti testata.

- On kiva tuoda Suomeen asioita ulkomailta. Ehkä popcornkakku ei ihan vielä ole lyönyt läpi täällä, mutta se voi hyvinkin olla tulossa. Ilman muuta otan selvää siitä. Kerään listaan kokeilemisen arvoisia juttuja ja ruokailmiöitä. Popcornkakun laitan listan jatkeeksi.

Suosittelemme sinulle