Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Obama yrittää taas Guantanamon sulkemista

Guantanamon vankeja voidaan siirtää Jemeniin, Obama ilmoitti terrorismin vastaisia toimia linjanneessa puheessaan. Hän kajosi poikkeuksellisen laajasti myös maansa arvosteltuun lennokkiohjelmaan.

Barack Obama
Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama. Kuva: Michael Reynolds / EPA
Anniina Wallius
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on ilmoittanut kumoavansa kiellon, joka on estänyt Guantanamon vankileirin asukkien siirtämisen Jemeniin. Päätös on osa toimista, joilla Obama pyrkii täyttämään jo ensimmäisen virkakautensa alla antamansa lupauksen Guantanamon sulkemisesta.

Obaman mukaan syyt siihen, ettei kongressi ole suostunut Guantanamon sulkemiseen, ovat pelkästään poliittiset.

Yhdysvallat katsoo Jemenin demokratisoituneen riittävästi, jotta sinne voidaan siirtää pidätettyjä. Soveltuvat tapaukset tulisi hänen mukaansa ratkaista Yhdysvaltain sotilas- ja siviilituomioistuimissa.

"Lennokit laillisia ja tehokkaita"

Obama puuttui linjapuheessaan myös miehittämättömien lennokkien käyttöön terrorismista epäiltyjen surmaamisessa. Yhdysvaltain terrorismin vastainen strategia on Obaman aikana nojannut yhä voimakkaammin lennokkien käyttöön, etenkin Pakistanissa ja Jemenissä.

Sangen salassa pidetty lennokkiohjelma on herättänyt kongressissa kysymyksiä laajuudestaan ja mahdollisesta laittomuudestaan. Obama ei ole koskaan ennen käsitellyt sitä julkisuudessa yhtä laajasti kuin torstaisessa puheessaan kansallisessa puolustusyliopistossa Washingtonissa.

Obaman mukaan lennokit ovat laillisia ja tehokkaita, vaikka siviiliuhreja ei ole aina voitu välttää. Hän sanoi, että Yhdysvallat käyttää lennokkeja vastedes vain "välittömässä uhassa" - aiemmin sanamuoto oli "huomattavassa uhassa".

Suosittelemme