Kiinassa Yannan maakunnan viranomaiset pyrkivät rajoittamaan mielenosoituksia kiristämällä valkoisten t-paitojen ja banderollien myyntiä. Syynä on Kunmingin kaupungissa järjestetyt mielenosoitukset, joissa kaupungin asukkaat vastustavat kemikaalitehtaan perustamista.
Viranomaisten määräyksestä jokaisen valkoisia t-paitoja, tulostettuja tai kopioituja banderolleja ostavan henkilön on esitettävä henkilöllisyystodistus ja jätettävä henkilötietonsa liikkeeseen. Uutistoimisto AFP otti yhteyttä kahteen paikalliseen kopioliikkeeseen, joista kerrottiin, etteivät he ota vastaan tehdasta vastustavia töitä, vaikka henkilö antaisikin tietonsa.
- He [viranomaiset] eivät halua, että kukaan osoittaa mieltään, Global Times -lehden haastattelema mies toteaa.
Kiinan virallinen uutistoimisto Xinhua kertoi aikaisemmin tässä kuussa Kunmingin pormestarin Li Wenrongin sanoneen, että kemikaalitehdasta ei perusteta, jos suurin osa ihmisistä vastustaa sitä.
Kiinassa järjestetään vuodessa noin 180 000 mielenosoitusta, joissa vastutetaan monenlaisia asioita. Kasvanut huomio ympäristöasioista on saanut aikaan liikkeen, joka vastustaa kemikaalitehtaiden perustamista yhteisöjen lähistölle.