- Kristina Isolan Metsänväki-suunnitelmaan liittyvä tapaus on surullinen. Olemme todella järkyttyneitä ja pettyneitä tapahtuneesta, sanoi Marimekon taiteellinen johtaja Minna Kemell-Kutvonen Yle Uutisille.
- Marimekon puolesta haluan pyytää anteeksi Suomen kansalta, että meidän kauttamme tällaista on päässyt tapahtumaan.
Helsingin Sanomat kertoi keskiviikkona, että Marimekon pitkäaikainen suunnittelija Kristina Isola on kopioinut ukrainalaisen Maria Primatšenkon kuvan Metsänväki-työhönsä.
Myöhemmin samana päivänä Isola lähetti tiedotteen, jossa hän myönsi tapahtuneen.
- Ymmärrän nyt menetelleeni väärin ja kadun ja häpeän toimintaani, Kristina Isola kirjoitti julkaisemassa tiedotteessaan.
Kenen vastuu?
Kemell-Kutvosen mukaan mahdollisissa vahingonkorvaustapauksissa Marimekko yrityksenä joutuu kantamaan oman vastuunsa.
- Designerin vastuu on se, että hänen ideansa ja suunnitelmansa pohjautuvat aina designerin omaan tulkintaan, huolimatta inspiraation lähteestä.
- Tapahtunutta kopiointia ei voi kiistää. Sen suhteen ei ole mitään epäselvyyksiä. Juristimme hoitavat asiaa ja seuraavaksi käymme rauhallisesti prosessin läpi.
Metsänväki-kuosi on ollut näyttävästi esillä yhdessä Finnairin koneessa.
- Toivomme, että pystymme sopimaan asian Finnairin kanssa parhaalla mahdollisella tavalla.
Miten jatkossa?
Omasta maineestaan tarkkaa Marimekkoa on kopioitu maailmalla paljon. Marimekko aikoo jatkossa olla entistäkin tarkempi mallistonsa kautta toteutettavien suunnitelmien kanssa.
- Tämä luonnollisesti edellyttää täydellistä syväluottamusta suunnittelijoiden kanssa käytävään keskusteluun ja yhteistyöhön.
Kristina Isola ei ole vuosiin suunnitellut uusia kuoseja Marimekolle, vaan hän on keskittynyt Maija Isolan taiteen ja kuvioiden valvomiseen uustuotantoa suunnitellessa. Kemell-Kutvonen toteaa, että Isoloiden perheen, Maija ja Kristina Isolan työ on ollut erittäin tärkeää Marimekolle.
- Se tulee jatkossakin sitä olemaan. Taiteellisen työn tukeminen tässä talossa on erittäin keskeistä.
- Kristina Isola on Marimekkoon freelancer-suunnittelija –suhteessa.
Maria Primatšenko maalasi teoksensa Rotta matkalla vuonna 1963. Metsänväki-kuvion Kristina Isola suunnitteli Marimekolle vuonna 2007. Vuotta myöhemmin lanseerattu kuosi ei ole ollut myynnissä enää muutamaan vuoteen.