Unimaailma on paha mysteeri

Sigmund Freudilla oli aikoinaan selkeät käsityksensä siitä, mitä unet ovat ja miksi niitä näemme. Uniin tulvivista tiedostamattomista toiveista saattoi hänen mukaansa tulkita merkittäviä saloja ihmisen sisimmästä.

Psykologian tutkija Nils Sandman Turun yliopistosta hymähtää, että sittemmin tutkijoiden itseluottamus unien synnyn ja merkityksen ymmärtämisestä on rapissut.

– Nykypäivän tiede tietää unista itse asiassa paljon vähemmän kuin 100 - 150 vuotta sitten. Nykytiede ei hirveästi tulkitse unia, ja biologisena ilmiönä unennäöstä ei tiedetä paljon mitään, koska sitä ei oikeastaan pystytä mittaamaan. Neurotieteen menetelmillä ei ole mitään tapaa edes luotettavasti tietää, milloin ihminen näkee unta.

Todennäköisesti kaikki näkevät unia, vaikka muuta väittäisivätkin. Nukkumisen aikana syntyy huonosti muistikuvia, ja yleensä unia muistetaan ainoastaan silloin, kun niiden kesken herätään.

Naiset näkevät oman arvionsa mukaan unia miehiä enemmän. Sandman huomauttaa kuitenkin olevan epäselvää, onko kyse todellisesta biologisesta erosta, vai siitä, että unet kiinnostavat naisia enemmän kuin miehiä.

Nils Sandman toteaa, että valve- ja unitila ovat yhdestä näkökulmasta hyvin yhteneväisiä. Valveilla aistimme välittävät ympäröivästä todellisuudesta tietoa aivoillemme, joka muodostaa niiden pohjalta tietoisuutemme ja kokemuksemme.

Unet ovat tavallaan todellisia kokemuksia ilman todellisuutta.

– Samalla tavalla unen aikana aivomme tuottaa meille tietoisia kokemuksia, mutta ne eivät vain perustu aistihavaintoihimme. Tavallaan unitietoisuus ja valvetietoisuus ovat sama ilmiö, mutta unen aikana tietoisuus ei perustu todellisiin kokemuksiin vaan johonkin muuhun.

Vaikka unimaailma yleensä ajatellaan ruusuiseksi, väittää tutkija sitä pääsääntöisesti pahaksi. Nils Sandmanin mukaan väitettä tukee suuri joukko maailmalla tehtyjä unipäiväkirja- ja haastattelututkimuksia, joiden tulokset ovat samansuuntaisia.

Avaa kuvien katselu

– Kaikissa tutkimuksissa on tullut ilmi, että pahat unet ovat yleisempiä kuin miellyttävät. Teorioita syistä on, mutta kukaan ei tiedä varmaksi.

Yhden teorian mukaan pahoilla unilla on mielenterveyttä hoitava vaikutus.

Unissa käsitellyt kielteiset asiat ja tunteet tavallaan laimenevat, neutralisoituvat, kääntyvät jopa myönteisiksi.

Evolutiivisen teorian mukaan unen aikana voisi tapahtua oppimista, joka olisi aikoinaan auttanut ihmistä selviämään vaarallisissa olosuhteissa. Turun yliopistolla Antti Revonsuo ja Katja Valli ovat tutkineet ja kehittäneet eteenpäin tätä uhkasimulaatioteoriaa.

– Teorian mukaan unen aikana voi oppia reagoimaan uhkiin paremmin. Siksi erilaiset uhat, vaaralliset eläimet ja takaa-ajot olisivat yliedustettuina unissa, koska aikoinaan sellaisista unista olisi ollut hyötyä.

Harva nykysuomalainen lopultakaan joutuu kirmaamaan leijonia, tai edes susia ja karhuja karkuun tämän tästä, joten unemme tuppaavat täyttymään arkisesta riittämättömyydestä. Stressi on pahoille unille oiva kasvualusta.

– Leijonat, sudet ja muut ovat yleisempiä lasten unissa, joilla ei vielä ole hirveästi kokemuksia tästä maailmasta. Aikuiset näkevät enemmän unia asioista, joita meille oikeasti tapahtuu. Nykyajan uhkasimulaatiounissa yleisiä teemoja ovat myöhästyminen liikennevälineestä tai epäonnistuminen työhön liittyvissä asioissa tai eksyminen, kertoo Nils Sandman.

Yhteistä lasten ja aikuisten näkemille pahoille unille on niihin pyrkivät vieraat, uhkaavat ihmiset.

”Normaalit” pahat unet unohtuvat nopeasti, eivätkä jää vaivaamaan, mutta todelliset painajaiset jäävät kummittelemaan. Niistä voi syntyä vakava ongelma.

– Painajaisuneen usein herätään, ja painajaiset usein muistetaan erittäin hyvin, koska ne ovat olleet niin intensiivisiä. Jatkuvasti painajaisia näkevät ihmiset voivat pelätä nukkumaanmenoa niin paljon, että kärsivät toissijaisesta unettomuudesta. Usein nähtävät painajaiset liittyvät myös muihin ongelmiin, esimerkiksi masennukseen tai traumaperäisiin häiriöihin, kertoo psykologian tutkija Nils Sandman.

Kun painajaiset alkavat ahdistaa arkista elämää, on syytä hakea apua asiantuntijoilta.

– Painajaisiin sinällään ei ole lääkettä, joskin unenlaatuun kyllä voidaan vaikuttaa joillakin lääkkeillä. Mutta kognitiivisella terapialla ihmistä ikään kuin totutetaan painajaisiinsa, niitä käydään valveilla läpi, jolloin ne eivät ehkä unessakaan ole niin järkyttäviä, ja saattavat loppua ennen pitkää.

Painajaisten näkeminen ei lopultakaan ole kovin yleistä. Eri maissa tehtyjen tutkimusten mukaan yleensä alle viisi prosenttia väestöstä kärsii niistä usein.

– Jokainen näkee painajaisia elämänsä aikana, ja yksi painajainen kuukaudessa ei ole vielä huolestuttavaa. Naiset kokevat näkevänsä enemmän myös painajaisia, ja ero miehiin on itse asiassa aika suuri, ainakin joissakin tutkimuksissa. Voi olla, että naiset aidosti näkevät enemmän painajaisia, eivätkä vain muista niitä miehiä paremmin. Tähän voi liittyä sekin, että naisilla on miehiä enemmän masennusta ja muita vastaavia ongelmia.

Traumaattinen tilanne, jossa kokee henkensä olevan uhattuna poikii lähes kaikille painajaisia. Normaalisti painajaisia nähdään muutamia päiviä tai viikkoja kokemuksen jälkeen, ja vähitellen ne muuttavat muotoaan ja häviävät kokonaan.

Nils Sandmanin mukaan pienellä ryhmällä painajaiset kroonistuvat, ja niistä kehittyy usein post-traumaattinen stressioireyhtymä.

– Esimerkiksi sotaveteraaneissa näitä ihmisiä on normaalia enemmän. Suomalaisten sotaveteraanien painajaisista ei tiedetä paljoakaan, mutta on olemassa saksalaisia ja hollantilaisia tutkimuksia, joissa on havaittu, että vielä vuosikymmeniä sodan jälkeen sota-aiheiset unet ja painajaiset ovat yleisiä. Meillä on itse asiassa käynnissä tutkimus, jossa selvitetään suomalaisveteraanien painajaisten yleisyyttä, mutta emme tutki niiden sisältöä.

Psykologian tutkija Nils Sandmanin mukaan tutkimustuloksia tullaan julkaisemaan vielä kuluvan kesän aikana kansainvälisessä alan ammattijulkaisussa.

Suomalaisten sotaveteraanien painajaisten lievittämiseksi ei ole enää paljoakaan tehtävissä, mutta maailmalla ongelmaa on yritetty ratkoa viime vuosikymmeninä.

– Asiasta ollaan nyt tietoisia. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on paljon kotiutuvia, nuoria sotaveteraaneja. Käsittääkseni heille tarjotaan mahdollisuutta terapiaan tai psykologi-istuntoihin, mutta ilmeisesti se ei ole ollut kovin suosittua. Kulttuuri sotilaiden keskuudessa on sellainen, että hirveästi ei näistä asioista puhuta.