Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Siilit saattavat vallata valtatien varren

Joutsaan suunnitellaan taidetietä. Taidelaitos Haihatus ja Elinvoimaa Joutsaan -hanke ovat tehneet suunnitelman ympäristötaiteesta, joka sijoittuu nelostien varteen.

Lähikuvassa pinossa kymmenittäin vanhoja heinäseipäitä
Kuva: YLE / Kia-Frega Prepula
Heli Kaski,
Matleena Ylikoski
Avaa Yle-sovelluksessa

Noin 40 kilometrin pituiselle tieosuudelle Joutsaan on suunniteltu yhdeksän teosta. Tarkoitus on, että joutsalaiset ihmiset voivat osallistua taiteen tekemiseen, kertoo Merja Metsänen Taidelaitos Haihatuksesta.

- Kokoavaksi teemaksi meillä on syntynyt pieni piikikäs siili. Siili on helppo hahmo toteuttaa erilaista ympäristötaidetta. Se on hyvin joustava, ja se voi elää tekijöiden ja paikkojen mukaan, kuvailee Metsänen.

Valtatien varteen on visioitu muun muassa siilihahmoa heinäseipäistä.

- Jos jostakin saataisiin esimerkiksi heinälato siirrettyä siihen, niin voitaisiin tehdä heinäseipäistä siili. Eli ladon kokoinen on tämä yksi ehdotus. Seipäitä pyydetään ympäristön ihmisiltä, ja sitten he voivat tulla myös rakentamaan sitä yhdessä taiteilijoiden kanssa, visioi Metsänen.

Hankkeelle aiotaan hakea valtakunnallista rahoitusta, mikäli Joutsan kunta näyttää projektille vihreää valoa. Suunnitelman tavoitteena on parantaa Joutsan paikantumista ja mielikuvaa taiteen keinoin.

Suosittelemme