Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

LK: Suhankoon 300 hehtaarin asemakaava

Suhangon kaivosalueen asemakaava on hyväksytty, kertoo Lapin Kansa. Lehden mukaan Ranuan kunnanvaltuusto hyväksyi Suhangon alueelle asemakaavan.

Varoituskyltti Suhangon kaivosalueella
Suhangon malmit kaivettaisiin aluksi avolouhoksina. Sadan neliökilometrin kaivosalueelle niitä tulisi suunnitelman mukaan ainakin neljä. Kuva: Jarmo Honkanen / Yle
Pia Tuukkanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Asemakaava keskittää kaivostoiminnan 300 hehtaarin kokoiseen kortteliin. Rakennusoikeutta alueelle tulee 150 000 kerrosneliötä, mikä on kaksi kertaa enemmän kuin Kevitsassa.

Kortteli sijaitsee Palolammen ja Siliänniemenaavan välissä nykyisen Ruonajoentien varrella.

Suosittelemme