Yhdysvaltain ulkoministeriön odotetaan maanantaina nimittävän virkamiehen, joka vastaa Guantanamon vankilan sulkemisesta. Kiistanalaisen vankilan sulkuoperaation johtoon on kaavailtu pääkaupunki Washingtonissa asuvaa lakimiestä Cliff Sloania. Sloan on yhdysvaltalaisen lakifirman osakas, joka on aikaisemmin toiminut eri tehtävissä USA:n valtionhallinnossa.
Cliff Sloan kuuluu erityisesti ulkoministeri John Kerryn lähipiiriin. Kerryn mukaan Sloan voisi hyvin vastata Guantanamon sulkemisesta.
- Cliff ja minä jaamme presidentin vakaumuksen siitä, että Guantanamon operaation jatko ei ole turvallisuusetujemme mukaista, Kerry totesi tiedotteessaan.
Guantanamon sulkemiseksi perustetun viraston toiminta jäädytettiin tammikuussa, kun sen johtaja siirrettiin toisiin tehtäviin. Vankila on ollut viimeaikoina otsikoissa vankien laajan syömälakon takia. Helmikuussa alkaneeseen syömälakkoon on liittynyt jo yli sata vankia. Vangit kieltäytyvät syömästä protestoidakseen oikeuksiensa loukkauksia. Jotkut Guantanamon vangeista ovat viruneet selleissä yli vuosikymmenen ilman, että heitä on asetettu syytteeseen.
Presidentti Barack Obama lupasi vuonna 2009, että Guantanamon vankila suljettaisiin vuoden sisällä. Aikataulu on kuitenkin venynyt, sillä presidentin suunnitelmia siirtää vangit tiukasti vartioituihin siviilivankiloihin ja syytettäväksi tavallisiin tuomioistuimiin vastustivat kongressissa paitsi republikaanit myös monet Obaman oman demokraattipuolueen edustajista.