Porvoo pelkää korkeakoulupaikkojensa puolesta. Laurea-ammattikorkeakoulun hallitus on päättänyt ryhtyä valmistelemaan Porvoossa, Lohjalla ja Keravalla järjestettävän, nuorten tutkintoon tähtäävän koulutuksen siirtämistä muihin toimipisteisiin.
Esimerkiksi Porvoon kannalta siirto merkitsisi, ettei itäisellä Uudellamaalla enää olisi amk-tasoista sosiaali- ja terveysalan koulutusta.
Porvoo vastustaa opiskelupaikkojen siirtoa.
- Laurean hallituksen suunnitelmat ovat erittäin ikäviä koko itäisen Uudenmaan alueen kannalta. Laurean Porvoon toimipisteellä on valtavan suuri merkitys itäisen Uudenmaan alueen nuorille, elinkeinoelämälle, kunnille sekä erityisesti sosiaali- ja terveyspalvelujen toimintamahdollisuuksille. Alueella on jo nyt liian vähän korkea-asteen koulutustarjontaa, sanoo apulaiskaupunginjohtaja Fredrick von Schoultz.
Työvoimasta voi tulla pula itäisellä Uudellamaalla
Kaupunki katsoo, että siirtosuunnitelmat myös rikkovat yhteistyösopimusta, jonka kaupunki kirjoitti ammattikorkeakoulujen kanssa Porvoon Campuksen perustamisen yhteydessä. HAAGA HELIA ja Laurea ammattikorkeakoulu toimivat Porvoossa yhteisellä uudella ammattikorkeakoulukampuksella Porvoon keskustassa.
Sopimuksen mukaan ammattikorkeakoulut pyrkivät "kaikin käytettävissä olevin keinoin antamaan rakennettavissa uusissa toimitiloissa opetusta vähintään siinä laajuudessa, kuin sitä annetaan sopimuksen allekirjoitushetkellä".
Koulutuksen siirtymisen pelätään vaikuttavan tulevaisuudessa sosiaali- ja terveysalan työvoiman saatavuuteen.
- Esitetty toimintamalli heikentäisi olennaisesti työvoiman saatavuutta niin Porvoon kaupungin, alueen muiden kuntien, Porvoon HUS-sairaalan erikoissairaanhoidon, kolmannen sektorin kuin myös hoitoalan yritysten palveluissa. Aikuiskoulutus tai paikallinen tutkimus- ja kehitystoiminta eivät voi korvata menetettyä nuorisokoulutusta, von Schoultz sanoo.
Laurea ammattikorkeakoulun hallitus päätti 14. kesäkuuta lähteä valmistelemaan uutta toimilupahakemusta siitä lähtökohdasta, että Porvoossa, Lohjalla ja Keravalla järjestettävä nuorten tutkintoon johtava koulutus siirretään muihin Laurean toimipisteisiin.
Laurean keskittämistoimet ovat osa ammattikorkeakoulu-uudistusta.