Pohjalaiseen melontaseuraan Kyrönjoen Koskihäjyihin sekä itse melontaan on käynyt tutustumassa tänä kesänä ennätyksellisen monta uutta kasvoa. Yhtenä syynä on suosiotaan kasvattava suppailu eli Stand Up Paddling.
SUP-lauta muistuttaa surffilautaa ja melominen tapahtuu seisten pitkällä melalla. Keskellä lautaa seistään hartioiden levyisessä asennossa, varpaat eteenpäin. Melontatekniikka muistuttaa jossain määrin maastohiihtoa - liikkeissä vatsalihakset tekevät töitä, mutta koko kroppa saa treeniä melontalenkin aikana. Ylihäjy Anssi Orrenmaa Kyrönjoen Koskihäjyistä kertoo, että moni on rohkeasti hypännyt SUP-laudan päälle ja kokeillut sitä.
- Leveähkö haara-asento keskellä lautaa ja liikkeelle. Sen jälkeen se on yllättävän helppoa ja kivaa, naurahtaa Orrenmaa.
Ensikertalainenkin onnistuu
Laji näyttää ehkä vaikeammalle kuin onkaan. SUP-laudalla melomisesta pääsee jyvälle varsin nopeasti heti ensimmäisistä vedoista lähtien.
- Esimerkiksi hiekkaranta on oivallinen paikka lähteä liikkeelle SUP-laudalla, kertoo Anssi Orrenmaa.
- Ensimmäisellä kerralla matka kesti kaksi metriä. Seuraavalla kerralla matka oli jo 20 metriä, kertoo Koskihäjyjen entinen puheenjohtaja, 22 vuotta melontaa harrastanut Hannu Väisänen.
SUP-lautoja valmistetaan moneen eri käyttötarkoitukseen, on kilpalautoja, freeride-lautoja, pumpattavia lautoja. Tavanomaisimpia, helppokäyttöisimpiä ja samalla monipuolisimpia lautoja ovat all-round-laudat, jotka soveltuvat kevyeen melontaan maisemia katsellen, kaiken ikäisille ja kokoisille.
Samalla laudat sopivat mainiosti myös aktiiviseen kuntoharjoitteluun. Laudoilla voi suppailla niin meri-, järvi- kuin jokiolosuhteissa.
Suppailu on Suomen Purjelautaliiton mukaan ohittanut maailmalla jo aikaa sitten purjelautailun suosion. Suppailun kohderyhmänä eivät ole vain surffarit, vaan kaikki vesillä liikkumisesta pitävät. Suppailu sopii niin himourheilijan kesätreenauksen tueksi, leppoisaan iltamelontaan mökillä kuin koko perheen hauskaksi leikkivälineeksi.