Usein koiranomistaja tekee ensimmäisen erheen tullessaan kotiin. Huutaminen jälleennäkemisestä iloitsevalle koiralle on pahinta.
- Kiihdyksissään omistaja saattaa huutaa vasten hyppivälle koiralle ja huitoa sitä pois. Silloin koira voi luulla, että pitää haukkua, koska ihminenkin korottaa ääntä. Parasta olisi, että omistaja itse rauhottuisi. Tämän jälkeen koiran rauhottumisen voi palkita makupalalla, opastaa eläintenkouluttajaopiskelija Sinikka Moilanen.
- Jos itse on levoton, pyörii ja säpsyy, niin ei koirakaan voi olla rauhallinen, Moilanen jatkaa.
"Koira viestii joka ikisellä solullaan"
Koiran käytöstä ei voi tulkita vain pelkästään hännän tai korvien asennosta. Koira viestii koko olemuksellaan. Eläinkouluttajaopiskelijan mukaan koiran hännän heiluttaminen tulkitaan usein liian yksiselitteisesti. Heiluva häntä ei tarkoita vain, että koira on iloinen. Vipattava häntä voi viestiä myös, että koira on kiihtynyt tai aikeissa tarrata kiinni johonkin.
- Kasvoista ja silmistä voi nähdä koiran ilon tai ahdistuksen. Koiran elehdintää kannattaa seurata kokonaisuudessaan, sillä koira viestii joka ikisellä solullaan, Moilanen sanoo.
Vastaantulijoiden hakkumisen voi saada kuriin
Ujon koiran sosiaalisia taitoja voi harjoittaa luopumisharjoitusten avulla. Tarkoituksena on, että taluttaja ohjaa koiran huomion lenkillä kokonaan itseensä eikä vastaantulijoihin. Haukkuminen vähenee, kun koira saa turvaa rauhallisesta taluttajastaan.
- Eli vähän niin kuin luovutaan aluksi kokonaan vastaan tulevista ihmisistä. Sitten vähitellen luodaan positiivisia ihmiskontakteja makupalojen kera, eläinkouluttajaopiskelija Marjut Mäkeläinen opastaa.
Koirakoulun oppilaat saivat todistuksensa
Wilma ja Saana kertasivat koirien peruskäyttäytymistä Kainuun ammattiopiston Koirakeskuksen koirakoulussa kolmen viikon ajan. Alussa 4-vuotias lagotto-romagnolo-rotuinen Saana veti hihnasta lenkillä ja ujosteli vieraiden ihmisten sekä muiden koirien kohtaamista. Nuori ja energinen kultainennoutaja Wilma puolestaan kaipasi apua rauhoittumiseen kokonaisuudessaan. Lisäksi Wilma vierastii nousta auton kyytiin.
Koirakoulun oppilaat Wilma ja Saana saivat molemmat erittäin hyvän arvosanan kouluttajiltaan. Wilma on rauhoittunut selvästi ja arka Saana tepastelee reippaasti vieraidenkin vastaantullessa.
- Lenkillä koira pysyy hyvin kontaktissa vierellä. Saana ei enää säikähdä haukkumaan lehmiä tai hevosiakaan, eläintenkouluttajaopiskelija Mäkeläinen sanoo.
Wilma rauhoittui nopeasti, kun Moilanen sai yhteyden koiraan katsekontaktilla. Auton kyytiin Wilmaa houkuteltiin iltapalalla.
- Wilma lakkasi pelkäämästä autoa, kun huomasi, että minäkin menin peräkonttiin ja sieltä sai lempiruokaa, Moilanen kertoo.
Koiraoppilaiden opiskelu jatkuu kotona
Koirakoulun eläinkouluttajaopiskelijat antavat koirien omistajille ohjeet, jotta opitut taidot eivät unohtuisi kotona. Kotiläksyjä voi opiskella eläinkouluttajaopiskelijoiden kirjallisilla ohjeilla ja koirakoulussa kuvatuilla videoilla.
- Tuttu kotiympäristö voi aluksi aiheuttaa koiralle vanhanlaista käytöstä, mutta kyllä koirat hyvin muistavat mitä on opittu, Mäkeläinen vakuuttaa.