Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Kuvagalleria: Superkuu täyteen kokoonsa

Yle Uutisten toimitukseen on tullut runsaasti lukijoiden kuvia superkuusta.

Niin sanottu superkuu saavutti täyden kokonsa sunnuntai-iltana kello 22.30. Kuvaa on nopeutettu. Kuva: Yle
Kari Nissinen,
Annette Blencowe
Avaa Yle-sovelluksessa

Niin sanottu superkuu saavutti täyden kokonsa sunnuntai-iltana kello 22.30. Lukemattomat kuvaajat ovat suunnanneet kameransa yöllä kohti Kuuta.

Kuu näkyy superkuun aikana tavallista kirkkaampana ja suurempana. Ilmiö johtuu siitä, että täysikuu on samaan aikaan, kun Kuu on kiertoradallaan lähinnä Maata.

Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan tiedottaja Anne Liljeström selittää, että tällä kertaa superkuu näytti isolta myös, koska Kuu oli niin lähellä horisonttia, ja sen edessä näkyi horisontin puita ja rakennuksia.

- Se saa jostain syystä ihmisaivoissa Kuun näyttämään isommalta. Se on varmaan se superein osuus tässä, Liljeström sanoi Ylen aamu-tv:ssä.

Superkuu tapahtuu useamman kerran vuodessa. Seuraava superkuu on 22.-23. heinäkuuta.

Suosittelemme