Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Hakkarainen teki katoamistempun

Pentti Oinosen (ps.) mukaan Hakkarainen on sairastunut vatsatautiin.

Teuvo Hakkarainen
Teuvo Hakkarainen Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva
Yle Uutiset
Avaa Yle-sovelluksessa

Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen ei ollut läsnä eduskunnan Himas-tutkimusta koskevassa istunnossa. Hakkarainen oli aiemmin kertonut aikovansa äänestyttää eduskuntaa pääministerin luottamuksesta.

Eduskunta päätti yksimielisesti ilman äänestystä, että Kataista vastaan ei nosteta syytettä hänen tilattuaan tulevaisuusselvityksen filosofi Pekka Himaselta.

- Eduskunnassa jännitetään nyt löytyykö hukassa oleva Teuvo Hakkarainen jostain äänestyttämään eduskuntaa pian käsiteltävässä Himas-gatessa, sanoi kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta (sd.) Twitter-tilillään ennen istunnon alkua.

Perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen sanoi istunnon jälkeen Yle Uutisille, että Hakkarainen on sairastunut vatsatautiin.

Suosittelemme