Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Tinnitus ei ole vain rokkareiden rasite

Yleinen harhaluulo on, että tinnitusriski on suurimmillaan raskaan musiikin ystävien parissa. Todellisuudessa klassinen musiikki saattaa olla jopa suurempi vaara korville.

Yleisö seurasi kun Green Day esiintyi Rock The Beach tapahtumassa Helsingin Hietaniemessä 26. kesäkuuta.
Yleisö seurasi kun Green Day esiintyi Rock The Beach tapahtumassa Helsingin Hietaniemessä 26. kesäkuuta. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva
Saara Shikeben
Avaa Yle-sovelluksessa

Tinnitus on ääniaistimus pään sisällä ilman ulkoista syytä - piippausta, suhinaa tai kohinaa. Useimmiten tinnitus aiheutuu pitkäkestoisesta altistumisesta voimakkaille äänille.

Yleinen harhaluulo tuntuu olevan, että raskaamman musiikin ammattilaisilla tai kuulijoilla on suurempi tinnitusriski. Todellisuudessa musiikkilajilla tai edes itse äänellä ei edes ole väliä, jos korvia ei ole suojattu oikein.

Työterveyslaitoksen erityisasiantuntija Heli Koskinen uskoo, että esimerkiksi klassisen musiikin konserteissa saattaa piillä suurempi kuulovaurioiden riski.

- Se on äänentaso, mikä merkitsee. Ja tietenkin elektronista musiikkia kuunnellessa kuulo on helpompi suojata, kun dynamiikka ei ole niin suuri. Klassisessa musiikissa äänentason vaihtelut ovat niin suuria, että on paljon vaikeampi suojata kuulo.

Kuulijoille vahvistettu musiikki voi olla haitallisempaa, mutta klassisen musiikin soittajilla taas kuulonsuojaus on ongelmallisempaa.

Miltä tinnitus tuntuu?

Melun ja tinnituksen erityisasiantuntija Kauko Saari on itse kärsinyt tinnituksesta jo vuosia. Hänelle tinnitus on korvassa jatkuvasti soiva ääni, joka kuuluu kovempaa kuin normaali puheääni.

- Tinnitus on 99 prosenttisesti minulle ongelma, koska kuulen sen koko ajan. Suurin ongelma siinä on se, että tinnitus ei anna mahdollisuutta yöuniin. Nukun noin 2-3 tuntia yössä. Muun ajan yritän olla herättämättä muita, Saari kertoo.

Oltuaan vuosikausia ammattinsa puolesta tekemisissä musiikin kanssa, Saaren korvat alkoivat soida.

Vielä muutama vuosikymmen taaksepäin tinnituksesta ei tiedetty paljoakaan. Silloin avun hakeminen oli vaikeampaa, eikä tukiryhmiä ollut.

Saari päätti itse ryhtyä kiertämään Suomea kertomassa tinnituksesta ja rohkaisemassa korvatulppien käyttöön. Vielä nykyäänkään tinnituksen lääketieteellisiä syitä ei täysin ymmärretä.

- Vain osa lääkäreistä on sitä mieltä, että tinnitus on sairaus. Osa taas uskoo sen olevan oire. Vatsanpuru on oire, se menee ohi, eikä häiritse elämää, Saari toteaa.

Älä pelkää

Tinnitus saattaa herättää myös pelkoa. Saarella on selkeä neuvo tinnituspelkoon.

- Tinnitus ei ole kuolemaksi. Kaikilla meillä soi korvat joskus ja se on ihan normaalia. On vain tärkeää, että pitää huolen kuulonsuojauksesta ja siitä, ettei päädy samaan tilanteeseen kuin allekirjoittanut, Saari naurahtaa.

Suosittelemme