Lappajärven evakkokodista on jäänyt hyviä muistoja. Perheen liki samanikäisen tyttären kanssa leivottiin karjalanpiirakoita. Olipa siitä kesästä hyötyä koulussakin. Tyttö soitti urkuharmonilla virttä, joka jäi mieleen.
- ”Joudu, mun sieluni heräämähän” oli meillä sitten koulussa läksynä. Minä osasin sen ulkoa, eikä sitä tarvinnut lukea ollenkaan. Jotakin minullekin jäi mieleen siitä käynnistä, myhäilee hyväntuulinen kesänviettäjä.
Kymmenvuotiaan karjalaispojan kesä kului Lappajärvellä. Syksyllä piti lähteä kouluun. Nyt yllättäen evakkokesä palasi mieleen, kun kyläkutsu kävi.
Evakkotaival kutsui Joelia kahdesti. Ensin 5-vuotiaana. Siitä reissusta jäi mieleen tärkeä muisto.
Kun pelastusarmeijalaiset jakoivat meille lahjoja, minä sain huuliharpun. Minä opettelin seuraavaksi aamuksi soittamaan sillä Porilaisten marssin.
- Me tulimme tuohon Vitsarin koululle, me 200 karjalaista. Kun pelastusarmeijalaiset jakoivat meille lahjoja, minä sain huuliharpun. Minä opettelin seuraavaksi aamuksi soittamaan sillä Porilaisten marssin. Kun Vitsarin koulun opettaja kuuli sen, hän kutsui minut keittiöön ja antoi minulle paksun palan leipää, vaikka heilläkin oli leipä kortilla. Minä kuulin myöhemmin, että hänellä oli oma orkesteri, siksi hän kai kiinnostui.
Musiikki seurasi Joelia mukana myöhemminkin. Oman tanssiorkesterinsa muille muusikoille hän aina kertoi, että muusikon ura alkoi siitä, kun Vitsarin koulun opettajalle tuli soitettua huuliharpulla Porilaisten marssia.
Pommit siivittivät evakkotaivalta
Joel ei ole enää koskaan palannut vanhaan lapsuuspitäjään Karjalassa. Hän lähti evakkooni Harlun pitäjästä. Sieltä vaimokin oli kotoisin. Vaikka oma sisar on vieraillut synnyinseuduilla useasti, Joel vaimoineen ei.
- Vaimokaan ei halunnut. Kumpikin evakkomatka alkoi pommituksia paetessa. Jälkimmäisen kerran, tullessamme Elisenvaaraan, taivaalla lensi 40 konetta, joista puolet oli pommikoneita ja puolet hävittäjiä. Ihmisiä pakeni junavaunuista ja hävittäjät tekivät syöksyn ja ampuivat heitä konekiväärillä. Meidän vaunustamme ei kuollut ketään, muista vaunuista kyllä.
Joelin isä oli sitä mieltä, että perhe palaisi mahdollisimman nopeasti takaisin kotiin Karjalaan. Niinpä sotien välillä koko perhe lähti Länsi-Suomesta taas Harlun pitäjään. Sieltä jouduttiin takaisin evakkotielle. Sodan jälkeenkään asiat eivät sujuneet, kuten isä oli toivonut.
- Kun isä tuli sodasta, hän halvaantui melkein heti ja eli kolmatta vuotta halvaantuneen. Sitten hän kuoli yhtäkkiä ja minä jouduin yksin pitämään huolta äidistä. Sisar lähti heti sairaanhoito-opistoon. Silloin ei ollut sairasvakuutuslakia, niin me emme saaneet mistään rahaa.
Joel pääsi nahka-alalle töihin. Se elätti perhettä kauan. Slotten nahkatehtaassa nuori mies leikkasi kymmenen vuotta hanskoja. Myöhemmin vielä toisessakin alan liikkeessä. Lopun työurastaan Joel Kerho teki töitä Kokkolassa Outokummilla, kunnes sydänvika vei sairaseläkkeelle.