Vuosi sitten yhteisölainan avulla Lappeenrantaan perustetun raakaruokaravintola Cacao Flown toiminta on lähtenyt käyntiin hyvin. Nyt yritys on laajentumassa osuuskunnaksi ja ottamassa tarjontaansa myös paikallisista villiyrteistä valmistetun luonnonkosmetiikan.
- Toiminta on sujunut hyvin ja olemme saaneet laskut ja vuokran maksettua sekä tehtyä uusia investointeja toiminnalla saaduista tuotoista, Cacao Flown perustaja Tommi Asikainen kertoo.
Asikainen sanoo, ettei hän ole kuullut, että Suomessa olisi muita yhteisölainan turvin perustettuja yrityksiä. Lappeenrantalaisyritys on myös Suomen ainoa luonnonmukaista raakaruokaa tarjoava ravintola.
Cacao Flow keräsi yrityksen perustamiseen tarvittavan alkupääomaa yhteisörahoituksella. Ravintola ei halunnut sidoksia pankin kanssa, vaan hankki tarvittavan summan pienistä lahjoituksista. Yhteisörahoitukseen osallistuneet ihmiset saivat vastineeksi käydä syömässä ravintolassa lahjoittamallaan summalla.
- Kaikki lahjoituksen tehneet ovat nyt käyneet syömässä täällä, Asikainen kertoo.
Raakaruokaravintola aikoo nyt myös laajentaa ruokatarjontaansa, mutta ulkopuolisten työntekijöiden palkkaamiseen yrityksen tuotot eivät ole vielä riittäneet.
- Lahjoituksen tehneistä ihmisistä on muodostunut meille vakioasiakaskunta ja joka päivä tulee myös uusia kävijöitä, Asikainen sanoo.
Yhteisössä toimitaan osaamisen mukaan
Cacao Flown taustalla vaikuttaa Flow Family -yhteisö, jonka jäsenet edistävät yhteisön toimintaa osaamisensa mukaan.
- Mukana on muun muassa graafisia suunnittelijoita ja lakiasioita tuntevia ihmisiä, Asikainen luettelee.
Yritys tarjoilee myös luonnonlääkkeitä ja terveyttä edistäviä rohtoja sekä terveys- ja ravintovalmennusta.
- Olemme järjestäneet myös raakaruokakursseja, jotka ovat olleet hyvin suosittuja.
Asikaisen mukaan yritykselle on tullut kyselyitä Cacao Flow -konseptin laajentamisesta muuallekin Suomeen.
- Olemme suhtautuneet ajatukseen myönteisesti ja sanoneet, että reseptimme ja hyvää oloa lisäävä toimintamme on levitettävissä laajemmallekin, Asikainen sanoo.