Yhteisvaluutta euron rakoilemisesta on jälleen esitetty arvioita.
Tällä kertaa oman näkemyksensä on esittänyt saksalaisekonomisti, Deutsche Bankin seniorineuvonantaja Thomas Mayer. Mayer sanoo ruotsalaisen Dagens Industri -lehden haastattelussa, että euroalueen yhteistyössä on palattava takaisin alkuperäiseen, politisoimattomaan Maastrichtin sopimukseen.
Jos näin ei tehdä, edessä voi olla euron hajoaminen.
- Euroyhteistyön politisoituminen tulee aikaa myöten johtamaan siihen, että vahvemmat maat vetäytyvät pois. Riskinä on, että useammat maat haluavat vahvemman valuutan ja jäävät siksi ulos, Mayer arvioi.
Ensimmäiseksi lähtijäksi Mayer veikkaa Suomea.
- Suomi ei osallistu enää täysillä pelastusoperaatioihin ja vaatii vakuuksia kaikille avustusosuuksilleen, Mayer perustelee näkemystään Dagens Industrissa.
Toisaalta Mayer sanoo, että Suomella on myös syynsä pysyä mukana erilaisissa yhteenliittymissä. Euro vain ei välttämättä ole se oikea.
- Suomalaiset haluavat saada suojaa Venäjää vastaan. Mutta euroyhteistyö on väärä kerho tähän - tässä tapauksessa kyseeseen tulisi Nato.
Mayer arvelee, että myös Saksa saattaisi olla kiinnostunut hylkäämään euron muutaman vuoden sisällä.