Hautala puolusti Edward Snowdenia Yle Uutisten haastattelussa tiistaina. Hautala arvioi, että Snowdenilla saattaisi "hyvinkin olla edellytykset turvapaikkaan."
Presidentti Niinistö antaa ymmärtää, että Hautala on ylittänyt pahan kerran valtuutensa.
- Pitäisi osata välttää antamasta jonkinlaisia ennakkoratkaisuja tai omia käsityksiä, etenkin jos käsityksen antajana on ministeri. Siinä astutaan aika pahasti varpaille meidän perinteistä oikeudenkäyttöämme, Niinistö ripittää.
Niinistön mukaan asiat on käsiteltävä siellä, missä ne lain mukaan tulee käsitellä.
- Olen kovasti vieroksunut etukäteiskommentteja, joissa maallikot antavat valmiita tulkintoja, presidentti sanoi Yle Uutisille Seinäjoen Farmari-näyttelyssä.
Niinistö ei itse halua puuttua sanallakaan siihen, pitäisikö Snowdenille myöntää turvapaikka. Hän kuitenkin muistuttaa, ettei ole edes olemassa hakemusta, jota voitaisiin käsitellä Suomen lakien mukaan.
- Minä ehdottomasti pidättäydyn ottamasta kantaa tähän asiaan, presidentti kuittaa.