Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Metallisia tekoniveliä uusitaan

Oulun yliopistollisen sairaalan alueella joudutaan uusimaan noin sata tekonivelleikkausta. Kyseessä on metalliset tekonivelet, joista osa aiheuttaa kudosoireita ja potilaan vereen voi liueta kromi- ja koboltti-ioneja. Metallipitoisuudet eivät kuitenkaan aiheuta myrkytyksiä. Kyseisiä tekoniveliä käytetään edelleen, mutta aiempaa harkitummin.

Nivel röntgenkuvassa
Kuva: Yle
Tuomo Tokoi
Avaa Yle-sovelluksessa

Oulun yliopistollinen sairaala kutsuu noin tuhat tekonivelleikkauksessa ollutta potilasta seurantatarkistukseen. Osa metallisista tekonivelistä aiheuttaa kudosoireita ja potilaan vereen on voinut liueta kromi- ja koboltti-ioneja. Metallipitoisuudet eivät kuitenkaan aiheuta myrkytyksiä.

Vastuu-aluejohtaja Timo Kaukonen Oulun yliopistosairaalasta arvioi, että kymmenen prosenttia eli noin sata leikkausta joudutaan uusimaan. Kyseessä olevia metallisia niveliä asennetaan edelleen, kertoo Timo Kaukonen.

- Ei niistä kokonaan ole luovuttu koska tietyissä tapauksissa se on hyvä proteesi. Niitä laitetaan vähän ja kohderyhmää on kohdistettu. Edelleenkin se metalliproteesi on paras vaihtoehto terveelle ja aktiivisesti liikkuvalle nuorelle, vakuuttaa Kaukonen.

Tietyissä tapauksissa se on hyvä proteesi.

Timo Kaukonen

Kohderyhmä, jolle metallisia niveliä käytetään on pienempi kuin ennen. Lisäksi niveliä kehitetään edelleen.

Tekonivelten kehitystyö jatkuu

- Valmistajatkin ovat kiinnittäneet asiaan huomiota ja metalliseoksia on muutettu, vaikka tarkkaan en osaa siitä sanoa, toteaa Timo Kaukonen.

- Kyllä se kuitenkin on edelleen käytetty proteesi mutta nyt sitä käytetään selkeästi harkitummalle potilasryhmälle kuin silloin alunperin tehtiin.

Noin puolet Oulun yliopistosairaalan alueen tarkistuskutsuista on lähetetty ja Timo Kaukosen mukaan  koko tilanne on arvioitu vuoden loppuun mennessä.

Koko Pohjois-Suomessa eli entisten Lapin ja Oulun läänin alueilla seurantatarkastukseen kutsutaan noin 2500 potilasta. Muualla pohjoisessa ollaan kuitenkin Oulua edellä, kertoo vastuu-aluejohtaja Timo Kaukonen Oulun yliopistosairaalasta.

- Oulussa määrä on suuri ja me etenemme aikataulun mukaan niin, että vuoden loppuun mennessä koko tilanne on arvioitu. Muut alueen sairaalat ovat Oulua edellä ja esimerkiksi Kajaanissa ja Kemissä kaikki tarkastuksen tarvitsevat potilaat on jo katsottu, kertoo Kaukonen.

Suosittelemme sinulle