Jokavuotiseen lokkisotaan on kenties löydetty ratkaisu pitkän taiston jälkeen – tai ainakin tuntuva helpotus.
Helsingin Kauppatorilla on todettu, ettei lintuverkoista, lipuista tai peloteleijoista ole enää käytännön hyötyä. Rohkeat ja älykkäät lokit ovat aikaa sitten tottuneet niihin. Kuluvan kesän alussa torilla kokeiltiin haukkaleijaa. Petolinnun näköiseksi muotoiltu leija säikytti lintuja korkeintaan muutaman päivän, kertoo Kauppatorilla päivittäin partioiva lokkivahti Teo Lauerma.
- Ensin lokit kaikkosivat parvina haukan nähdessään, mutta aika nopeasti se vaikutus loppui. Sen jälkeen ainakin yksi lokki yritti hyökätä leijan kimppuun, Lauerma muistelee.
Lippujen heiluttelusta lokkien perässä ei myöskään ole hyötyä. Yksi lokki kerrallaan satojen lintujen häätäminen torilta vaatisi myös satoja lokkivahteja. Heti kun lokin perään ei töki lipulla, lintu palaa. Lintuverkoista povattiin aikanaan toimivaa keinoa, mutta lokkivahti ei niihinkään enää luota.
- Lokit lentävät verkon alle jatkuvasti, ei se suojaa enää, Lauerma sanoo.
Lokkien oma ääni aseeksi
Kun yksi lokki kuulee hätähuudon, se pakenee ja varoittaa myös muita.
Teo Lauerma, lokkivahti
Lokkeja häätääkin parhaiten toinen hätääntynyt lokki. Tähän logiikkaan perustuu torin uusi äänikarkotin. Torille asennetuista kaiuttimista soitetaan tallennetta, jolla kirkuu pelokas, pakeneva lokki. Valelokki saa oikeatkin lokit pakenemaan mahdollisen vaaran tieltä.
- Kun yksi lokki kuulee hätähuudon, se pakenee ja varoittaa myös muita. Lokit matkivat hyvin toistensa käytöstä ja tästä syntyy ketjureaktio, lokkivahti Teo Lauerma kuvailee.
Lokkivahdit soittavat äänitallennetta useita kertoja päivässä. Yksittäiset lokit palaavat kyllä torille, mutta suuret parvet hajoavat. Llokkivahdit ja kauppiaat ovat jo huomanneet positiivisia vaikutuksia.
- Varsinkin suuret parvet täältä on saatu häädettyä kokonaan, niitä ei enää ole. Yksittäinen lokki säikähtää hetkeksi ja palaa ehkä viidentoista minuutin kuluttua, Lauerma kertoo Kauppatorin tilanteesta.
Torikävijöille harmiton ääni
Tallenne ei häiritse ihmistä, joten sen soittamisesta ei aiheudu harmia torin kauppiaille tai kävijöille. Tallenne kuulostaa huutavalta lokilta, mutta Kauppatorilla meren äärellä lokkien ääneen on tottunut. Lauerma kertoo, etteivät ihmiset useimmiten edes huomaa ääntä torin vilinässä.
- Jos jollekulle on kertonut, että soitamme tällaista ääntä, niin ei kukaan ole sitä oikein huomannut. Turistit eivät kiinnitä ääneen mitään huomiota.