Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Iskelmätähti tienaa asfalttitöissä

Tunnetun tanssiyhtyeen laulajalla pitää kiirettä kesän keikoilla. Uusi levy ilmestyi kesäkuussa, mikä lisää yhtyeen vauhtia. Suosittu artisti ei kuitenkaan tule toimeen pelkällä musiikilla, vaan kesällä muusikon on tienattava raskaissa asfalttitöissä.

laulaja Jani Forsman Jani & Jetsetters -yhtyeestä asfalttityömaalla
Kuva: Jouko Uschanoff / Yle
Jouko Uschanoff,
Eveliina Niskanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Jani & Jetsetters –yhtyeen laulaja Jani Forsmanilla on kiireinen kesä. Yhtye julkaisi kesäkuussa uuden levyn ja juhlii kymmenvuotista taivaltaan. Musiikin lisäksi riihimäkeläinen laulaja teki asfalttitöitä muun muassa Hyvinkään asuntomessualueella.

Miten asfalttityö sopii herkälle artistille?

- Oikeastaan tämä on hyvä tasapaino musiikille. Raskas, fyysinen asfaltointityö pitää jalat maassa. Ei ole sellaista pelkoa, että alkaisi leijua musiikkimaailman saavutusten vuoksi.

Forsman on tehnyt sekä musiikkia että asfalttitöitä kymmenen vuotta. Laulajan mukaan töistä löytyy paljon samaa.

- Molempia hommia tehdään yhdessä. Joku johtaa menoa, ja porukan pitää pelata yhteen. Kemiat ja yhteispeli toimivat samalla tavalla.

Raskas, fyysinen asfaltointityö pitää jalat maassa.

laulaja Jani Forsman

Asfaltointi on Forsmanin mukaan raskaampaa siksi, että fyysisesti vaativaa työtä tehdään säiden armoilla. Ulkotöissä työolosuhteet vaihtelevat sateesta helteeseen.

- Kyllä tämä kovaa hommaa on. Välillä on tosi kuuma ja välillä kylmä, ja räntäsateitakin työpäiviin mahtuu. Töitä tehdään usein myös liikenteen seassa, ja vaaratilanteet ovat arkea.

Silloin tällöin työmaan ohi kulkevat tunnistavat iskelmätähden. Huomio ei kuitenkaan työmiestä häiritse.

- Muutaman kerran olen jakanut nimikirjoituksia työmaalla. Joskus joku minut tunnistanut kysyi, eikö minun paikkani ole keikkalavoilla.

Yhtye on uuden elämän alussa

Kymmenvuotisjuhliaan viettävä Jani & Jetsetters nähdään keikkalavoilla tänäkin kesänä tiuhaan. Luvassa on paljon tanssilavakeikkaa kesäkuussa ilmestyneen uuden levyn myötä.

Luulisi, että suositun tanssiyhtyeen tähti tulisi toimeen musiikilla. Näin ei kuitenkaan Forsmanin mukaan ole.

- Vaikka keikkoja on mukavasti, ei siitä välttämättä paljon jää käteen. Minunikäiselläni on paljon rahanreikiä, kun on asuntolaina maksettavana. Ihan tavalliseen elämiseen nämä tulot menevät.

Forsman pitää molemmista töistään, vaikka lomailuun ei kesällä jää aikaa ja vaikka työt menevät välillä päällekkäin.

- Kerrankin lensin työpäivän jälkeen keikalle Ouluun. Työt asuntomessualueella venyivät, enkä millään ehtinyt muun bändin kanssa samaan kyytiin.

Yhtyeen tuoreen levyn nimi Uuden elämän alku kuvaa Forsmanin mukaan hyvin Jani & Jetsettersin tämänhetkistä tilannetta.

- Bändi on palannut alkuperäiseen kokoonpanoonsa, ja samalla meille on tullut kymmenen vuotta täyteen. Tämä on uuden ajanjakson alku.

Suosittelemme