Dementian esiintyvyys yli 65-vuotiailla Englannissa ja Walesissa on vähentynyt neljäsosalla kahden viime vuosikymmenen aikana, ilmenee tuoreesta tutkimuksesta. Tutkittuna ajanjaksona esiintyvyys väheni 8,3 prosentista 6,5 prosenttiin, kertoo sanomalehti The New York Times. Tutkijoiden mukaan laskeva trendi näkyy tulevaisuudessa myös muissa kehittyneissä maissa.
Lähes 15 000 ihmistä käsittänyt tutkimus paljasti, että dementiatapauksia on 200 000 vähemmän kuin 1980-luvulla ennakoitiin.
Tuoreessa tanskalaistutkimuksessa puolestaan 90-vuotiaat pärjäsivät vuonna 2010 huomattavasti paremmin tavanomaisessa psyykkisiä toimintoja mittaavassa testissä kuin 90-vuotiaat kymmenen vuotta sitten. Lähes neljäsosa vuonna 2010 testatuista sai testistä täydet pisteet, mikä on kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 1998.
Dementiaa vähemmän koulutetuilla
Tiistaina lääketieteen aikakauslehti The Lancetissa julkaistu brittitutkimus ja viime viikolla julkaistu tanskalaistutkimus vähentävät terveysviranomaisten huolta siitä, että nykyisillä suurilla ikäluokilla olisi yhtä suuri todennäköisyys sairastua dementiaan kuin ikäihmisillä nyt.
Asiantuntijoiden mukaan uudet tutkimukset vahvistavat aiempaa arviota siitä, että dementian esiintyvyys vähenee väestön ollessa terveempää ja paremmin koulutettua. Jo aiemmin on huomattu, että dementiaa esiintyy vähemmän hyvin koulutettujen keskuudessa sekä niillä, joiden verenpaine ja kolesteroli ovat hallinnassa.
- Uudet tutkimukset ovat perusteellisia ja antavat vahvaa todistusaineistoa, sanoi yhdysvaltalainen dementiatutkija Dallas Anderson The New York Timesille. Anderson odottaa, että sama trendi näkyy myös Yhdysvalloissa, mutta lisätutkimuksia tarvitaan.
Amerikkalaisen Alzheimer-järjestön varajohtaja Maria Carrillo sanoi, ettei ole vakuuttunut siitä, että trendit ovat todellisia tai että ne toteutuisivat Yhdysvalloissa. Hänen mukaansa brittitutkimuksessa oli metodologinen virhe ja tanskalainen tutkimus voi kertoa pikemminkin siitä, että tanskalaiset ovat yleisesti terveempiä kuin amerikkalaiset.