Tuki- ja liikuntaelinsairauksien vuotuiset kustannukset ovat yli kolme miljardia euroa, joista 2,5 miljardia on työpanosmenetyksiä ja 0,6 miljardia hoidon ja kuntoutuksen kustannuksia. Kalevalainen jäsenkorjaus sanoo voivansa tekemään jopa 3-4 miljardin säästöt vuosittain. Emeritusprofessori emeritus Osmo Hännisen mukaan lääkärit olisivat avainasemassa säästöjen tavoittamiseksi.
- Lääkärikoulutuksessa fysiatrialla eli fysikaalisella lääketieteellä on vain sivurooli. Meillä on vain yksi kolmasosa professoria koko Suomessa, joka opettaa tätä alaa. Esimerkiksi ryhtivirheistä puhuttaessa jokainen kyllä näkee, mutta kukaan ei osaa katsoa oikein ja tunnistaa todellista ongelmaa, Hänninen sanoo.
- Jos me saisimme lääkärit kunnioittamaan käsin annettavia hoitoja, säästöjäkin tulisi. Meidän tutkimusten mukaan kaikki käsin annettavat hoidot ovat asiakkaiden mielestä selvästi parempia kuin lääkehoidot.
Silkkaa anatomiaa
Kalevalainen jäsenkorjaus saattaa kuulostaa vähän poppastieteeltä. Parannusperinteelle on olemassa kuitenkin myös tieteellistä näyttöä.
- 2003-2006 Kuopion yliopistossa tehtiin laaja tutkimus. Myös kaikki oppilaani joita olen kouluttanut, eli fysioterapeutteja sekä hierojia, ovat todenneet sen perustuvan puhtaasti anatomiaan, sanoo kalevalaisen jäsenkorjauksen mestari Kaarlo Erkoma.
- Kalevalaisessa jäsenkorjauksessa lähdetään lihaksiston löysäämisestä ja virheasentojen korjaamisesta. Me emme hoida oiretta, vaan pyrimme selvittämään vaivan aiheuttajan. Mitään ei myöskään tehdä voimalla, vaan siellä kun kevyellä otteella saadaan kehon aineenvaihdunnat ja verenkierto toimimaan normaalisti, niin kivut helpottavat, Erkoma selventää.