Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Froome turvautui energiageeliin - sai aikasakon

Pyöräilyn Ranskan ympäriajoa johtava Chris Froome osoitti merkkejä väsymyksestä 18. etapilla. Kisajärjestäjät antoivat britille ja hänen tallikaverilleen aikasakon.

Chris Froome
Kuva: EPA
Anu Karttunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Torstaipäivän kaksinkertainen nousu Alpe d’Huezin laelle oli tiukka paikka Touria johtavalle Chris Froomellekin. Britti nosti kätensä pystyyn vain vajaat viisi kilometriä ennen maalia ilmoittaen huoltoautolle, että jotain oli pielessä.

- Minun sokeritasoni oli laskenut, Froome selitti etapin jälkeen.

Froomen onneksi Sky-tallin apuajaja Richie Porte oli tuolloin lähellä, ja australialainen kävi hakemassa huoltoautosta Froomelle energiageeliä. Kisajärjestäjät sen sijaan lätkäisivät tästä molemmille 20 sekunnin aikasakon, sillä polkijat eivät saa ottaa huoltoautosta syötävää tai juotavaa viimeisen kuuden kilometrin aikana.

- Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun sokeritasoni on romahtanut. Se on kamala tunne ja olen vain onnellinen, että sain kasvatettua etumatkaani tällä etapilla. Se (aikasakko) on vain niitä asioita, jotka kuuluvat kilpailuun. Jos tästä tulee 20 sekunnin rangaistus, minun pitää hyväksyä se.

Froomen johto Ranskan ympäriajossa on nyt viisi minuuttia ja yksitoista sekuntia.

Suosittelemme