Käyttämättä ja perumatta jääneet neuvola-ajat kasvattavat jonoja ja kustannuksia. Esimerkiksi Helsingissä asiakkaat jättivät alkuvuonna perumatta noin 700 neuvola-aikaa kuukaudessa. Tampereella neuvolan lääkärin tai terveydenhoitajan vastaanotolle jättää vuosittain tulematta yli 3 500 ajan varannutta asiakasta.
Perumatta jääneissä ajoissa huolestuttavat paitsi kustannukset, myös ne lapset, jotka eivät pääse neuvolaan.
Espoossa kuukausittain keskimäärin pari sataa asiakasta jättää tulematta neuvolaan eikä peru varattua aikaa.
- Yksi ryhmä on loppuraskauden kävijät, jotka ovatkin lähteneet synnyttämään. Sairastapaukset on varmasti toinen. Jonkin verran varmaan on myös kulttuurisia asioita ja kieliongelmia, ettei aikaa voi perua, sanoo terveydenhoitaja Maija Kytö-Kukkonen Espoon Kiltakallion neuvolasta.
Käyttämättä ja perumatta jääneet neuvola-ajat kasvattavat kaupunkien kustannuksia ja neuvoloiden ajanvarausjonoja.
- Ja onhan se pois toiselta asiakkaalta, joka olisi voinut käyttää ajan, jos se olisi peruttu, Kytö-Kukkonen sanoo.
Helsingissä pelkästään alkuvuonna jäi peruuttamatta yli 2 000 aikaa. Helsingin neuvola- ja perhetyön päällikön Sonja Mattilan mukaan kyseessä on iso ongelma.
- Onhan se ihan mahdollista laskea, että jos on 700 hukkakäyntiä kuukaudessa, mitä se tarkottaa työtunteina, plus tulkkikustannukset, jotka tulevat kuitenkin maksettavaksi.
- Se mikä huolettaa kaikkein eniten asiakkaiden kannalta on se, että joku tärkeä tarkastuskäynti jää käymättä ja joku tärkeä asia huomaamatta.
Tekstiviesti auttaisi muistamaan
Keinot puuttua käyttämättä jääneisin aikoihin ovat kuitenkin vähissä. Sakkoa esimerkiksi aikuisten peruuttamattomista ajoista ei haluta periä, koska silloin neuvoloiden piiristä saattaisivat kadota juuri ne, jotka palveluita kipeimmin kaipaavat.
Hyviä kokemuksia sen sijaan on tekstiviestimuistutuksista.
Espoossa perumattomien neuvola-aikojen määrä on laskenut selvästi sen jälkeen, kun tekstiviestimuistutus otettiin viime vuonna käyttöön.
Kaupunki pyrkii myös helpottamaan aikojen perumista.
- Hirveän joustavasti se menee. Puhelimen kautta ei välttämättä pääse perumaan, mutta sitten laitan sähköpostilla suoraan terveydenhoitajalle viestiä, sanoo Espoon Kiltakallion neuvolassa lastensa kanssa asioinut Pilvi Kantola.
Tekstiviestimuistutus on käytössä myös muun muassa Turussa. Tampereella ja Helsingissä sen käyttöönottoa pohditaan.