Aleksi Kirjonen voitti MM-pronssia vammaisyleisurheilun F56/57-luokan kuulakisassa. Kirjonen työnsi parhaallaan 12,73, joka toi kisassa kolmannen sijan.
- Aika kaksijakoiset mietteet. Tässä helteessä kaikilla isoilla miehillä laski tulostaso, mutta tuntuu, että pienet mahdollisuudet olisi ollut hopeaankin. Toisaalta, tämä on ensimmäinen arvokisamitalini ikinä, kilpailussa oli kova taso, Kirjonen kommentoi.
- Viiden parhaan joukkoon oli minimitavoite, ja se täyttyi. Olen todella tyytyväinen. Suuri kiitos valmentajalleni Markku Niinimäelle, jonka kanssa on töitä tehty.
Kisan voitti Syyrian Mohamad Mohamad, jonka kuula kaarsi 14,12. Jordanian Jamil Elshebli oli toinen tuloksella 13,75.
Suomen saalis Lyonissa pidetyistä MM-kisoista on tähän mennessä 2 kultaa, 5 hopeaa ja 2 pronssia.