Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Tutkimus: Univaje erityisen haitallista tulevaisuuden murehtijalle

Uniongelmien korjaaminen voisi havainnon mukaan auttaa ahdistuneisuudesta kärsiviä.

Nainen pitelee kasvoistaan kiinni uupuneena.
Kuva: EPA
Yle Uutiset
Avaa Yle-sovelluksessa

Univaje voi yhdysvaltalaistutkijoiden mukaan olla erityisen haitallista ihmisille, jotka ovat taipuvaisia murehtimaan tulevia. Jo yksi huonosti nukuttu yö saa heidät ahdistumaan entistä herkemmin, Journal of Neuroscience -lehdessä julkaistut tulokset osoittavat.

Tulokset perustuvat kokeeseen, jossa 18 tervettä vapaaehtoista laitettiin katsomaan tunnereaktioita aiheuttavia kuvasarjoja hyvin nukutun yön sekä valvotun yön jälkeen.

Tutkijoiden tavoite oli saada koehenkilöt ennakoimaan tulevia kuvia ja niiden sisältöjä. Näin he voisivat mitata, miten herkästi osallistujat ahdistuvat tilanteessa, jossa he odottavat jotain ikävää tapahtuvan tai ovat epätietoisia tulevasta.

Tämä saavutettiin näyttämällä kuvan sisältöön viittaavia värikoodeja ennen jokaista kuvaa. Keltainen symboli näytettiin ennen neutraaleja kuvia ja punainen symboli ennen epämiellyttäviä ja häiritseviä kuvia. Stressaavin symboli oli kuitenkin valkoinen kysymysmerkki, jota saattoi seurata neutraali tai häiritsevä kuva. Kokeen ajan osallistujien aivoja tutkittiin magneettikuvauksella.

Koe osoitti valkoisen kysymysmerkin aiheuttavan valvotun yön jälkeen selvästi suuremman aktivoitumisen aivojen tunnealueilla, jotka osallistuvat ahdistuskokemukseen. Univajeen vaikutus oli suuri etenkin osallistujilla, jotka olivat luonnostaan herkkiä ahdistumaan.

Uniongelmat on aiemmissa tutkimuksissa yhdistetty moniin mielenterveysongelmiin, mutta tätä ennen univajeen ei ole osoitettu aktivoivan ahdistumiseen liittyviä aivoalueita. Havainto viittaa myös siihen, että uniongelmien korjaaminen saattaisi lievittää ahdistuneisuushäiriöitä potevien oireita.

Suosittelemme