Kun Paytrail kuusi vuotta sitten perustettiin, maksunvälityspalvelua oli ehditty kaivata. Esimerkiksi Finlandia-maratonin järjestäjät tuskailivat lähes 3000 juoksijan osallistumismaksujen kanssa. Yksittäisten tilisiirtojen hallinta oli vaikeaa, mutta niin olisi ollut verkkokaupan perustaminenkin ilman maksunvälittäjää.
- Ennen kaikkea se olisi ollut kallista. Olisimme joutuneet tekemään jokaisen pankin kanssa omat sopimukset. Paytrailin kautta verkkomaksaminen onnistuu kustannustehokkaasti, kertoo Jouni Vatanen Keski-Suomen Liikunta ry:stä.
Käytännössä maksunvällityspalvelu toimii siten, että asiakas maksaa ostoksensa Paytrailille, joka ottaa summasta oman osuutensa ja tilittää loput verkkokaupalle.
Ensimmäisenä hiekkalaatikolla
Ensi alkuun Paytraililla oli asiakkaana kymmenkunta verkkokauppaa. Nyt kauppoja on yli 3500 ja palveluun voi törmätä ostaessa vaatteita, elektroniikkaa tai vaikka pähkinöitä.
- Me olimme ensimmäinen toimija ja sitä kautta pääsimme kasvamaan nopeasti, kertoo yhtiön perustaja Lennu Keinänen.
Paytraililla on Suomessa muutama kilpailija. Ensimmäisen toimijan asemasta on kuitenkin edelleen hyötyä. Markkinointipäällikkö Maija Hintsala Fitness First -verkkokaupasta myöntää, että tunnettu nimi painoi vaa'assa, kun verkkokaupalle valittiin kassakonetta.
- Meille tärkeintä oli, että homma toimii luotettavasti. Jos meillä olisi epäluotettava palvelu, se tekisi myös meistä epäluotettavia, Hintsala toteaa.
Maksamisen vallankumous
Suomessa Paytrail on vakiinnuttanut asemansa tarjoamalla kauppiaille helpon palvelun. Seuraavaa läpimurtotuotetta Lennu Keinänen povaa vastoittain julkistetusta tilipalvelusta, joka sysää pankkitunnukset ja avainlukulistat historiaan.
Mitä helpommaksi se kauppias pystyy ostamisen tekemään, niin sitä enemmän myydään.
Lennu Keinänen
- Ostettaessa esimerkiksi matkalippuja syötetään ainoastaan sähköpostiosoite ja tämän jälkeen tulee tekstiviestinä kertakäyttöinen pin-koodi puhelimeen ja ostaminen tapahtuu syöttämällä se pin-koodi, Keinänen selittää.
Vaikka tilipalvelu helpottaa ennen kaikkea tavallisen kuluttajan elämää, siitä on iloa myös kauppiaalle, vakuuttaa Keinänen.
- Mitä helpommaksi se kauppias pystyy ostamisen tekemään, niin sitä enemmän myydään. Tällaiselle palvelulle on selkeä kysyntä, sillä mobiililaitteilla ostaminen on tällä hetkellä myös kansainvälisesti hyvin hankalaa.
Vahvuutena suomalaisuus
Palvelu edellyttää Paytrail-tilin perustamista. Käytännössä se tarkoittaa osoite- ja maksutietojen tallentamista Paytrailin palveluun. Maailmalla vastaavanlaiset palvelut ovat kärsineet tietoturvaongelmista.
- Olemme suunnitelleet palvelun siten, että vaikka siihen murtauduttaisiin, maksutiedot pysyvät salassa. Meitä valvoo samat viranomaiset kuin pankkeja, Lennu Keinänen kertoo.
Keinänen uskoo, että juuri luotettavuus auttaa yhtiötä lyömään läpi Euroopan markkinoilla.
- Suurin vahvuutemme on, että olemme suomalainen toimija. Maksamisessa Suomea on totuttu pitämään edelläkävijänä. Meillä verkkopankit ovat olleet jo vuosia arkipäivää ja tilisiirrot hoituvat reaaliajassa. Monissa muissa maissa tähän ollaan vasta tulossa.
Taantuma ei hidasta
Mikäli yhtiön johdon visio toteutuu, viiden vuoden kuluttua Paytraililla on jalansija Euroopan ulkopuolella.
Haastamme tosissamme alan suurimman toimijan Paypalin.
Lennu Keinänen
- Haastamme tosissamme alan suurimman toimijan Paypalin, Lennu Keinänen toteaa.
Kirittävää riittää, sillä Paypalin liikevaihto oli viime vuonna 5600 miljoonaa dollaria, kun Paytrailin liikevaihto oli dollareissa noin 4,5 miljoonaa eli murto-osa Paypalin liikevaihdosta.
Lennu Keinänen uskoo, että maksujätti on kokoerosta huolimatta haastettavissa. Taantuma ei miehen mukaan menoa hidasta.
- Jos taloudessa menee huonosti, ihmiset katsovat vähän tarkemmin, mistä ostavat ja päätyvät usein verkkoon ostamaan. Ja kun taloudessa menee hyvin, niin sitten ihmiset vaan ostaa enemmän.