Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

95-vuotias Ilmari Koppinen kiitää sadan metrin suoralla

Ikäistensä ainoa sadan metrin pikajuoksija, salolainen veteraaniyleisurheilija ihmetyttää kilpailuratojen ulkopuolellakin. Rautakuntoisella Ilmari Koppisella on ikäisekseen edelleen ominaisuuksia, jotka tekevät hänestä erikoisen. Viime vuonna miehen polkupyörän mittariin kertyi 4 000 kilometriä.

Yli 90-vuotias Ilmari Koppinen osallistuu edelleen pikamatkojen veteraanikilpailuihin. Ilmari lämmittelee Kaanissa Vimpelin laaksossa veteraanien SM-kisoja varten.
Kuva: Sanna Kähkönen / Yle
Sanna Kähkönen
Avaa Yle-sovelluksessa

Salosta junalla yksin Kajaanin matkannut Ilmari Koppinen saapuu jo hyvissä ajoin Vimpelin urheilukeskukseen, vaikka suorituksen alkuun on aikaa tunteja. Kovin monta metriä hän ei ennätä kilpailukeskuksessa kulkea, ennen kun tuttavat hänet huomaavat. Ensimmäisenä puheille tulee sosiaalineuvos Antti Honkanen. Miehet ovat tavanneet halliyleisurheilun SM-kilpailuissa

- Puoli vuotta sitten talvella otimme Ilmarista kuvan veteraaniurheilun terveystorilla.

Kuvassa Ilmari Koppinen osoittaa sormella asiaa, joka on hänelle tärkeintä urheilussa.

- Se on eettisyys, joka liittyy elämään ylipäänsä, elämän kuntoon. Myös kannustavuus on tärkeää.

Valokuva vaihtaa omistajaa ylistyssanojen kera.

- Jos hänen kaltaisiaan miehiä pystyisi monistamaan, niin maailma olisi paljon parempi paikka elää, sanoo Antti Honkanen ja kutsuu samalla 95-vuotiaan veteraaniurheilujan Finlandia-talossa järjestettävään Ikäakatemiaan.

- Tässä on yksi vaara, että tulee näistä sanoista ylpeäksi. Olen monta kertaa sanonut itselleni, ettei saa ylpistyä, korostaa Ilmari Koppinen.

Kovaluinen kilpailija on ainoa osanottaja ikäistensä 100 metrillä

Useiden halausten ja tervehdysten jälkeen Ilmari Koppinen esittelee tärkeimpänsä: kymmeniä vuosia mukana kulkeneen urheilukassin.

- Täällä on tietosalkku, verryttelyhousut ja takki, piikkarit ja kengät ilman piikkejä. Tavallisesti laitan numerolapun kilpailupaikalla, mutta nyt minulla on se rinnassa.

Numerolla 9501 kilpaileva Koppinen hallitsee huumorin. Sadalla metrillä kilpailemisellekin on erikoinen syynsä.

- Haluan kokeilla, tuleeko sillä matkalla maali seisten vastaan tai jos juoksee vähäsen. Kyllä se tähän mennessä on aina tullut.

- Jos ajallisesti pääsisi sellaisen 35 sekunnin alitukseen. Huomaan, että olen huonontunut: vielä 70-vuotiaissa pääsin noin 15 sekunnin rajapintaan. Kunhan ei lämmittelyssä väsyttäisi itseään likaa.

Yksin ikäsarjassaan kilpaileva Ilmari Koppinen korostaa sadalla metrillä suoritusta. Hänellä on edelleenkin ominaisuuksia, joita ihmetellään.

- Jyväskylän yliopistossa lääketieteen tiedekunnassa on tutkittu meitä veteraaniurheilijoita. Kyllä minulla on edelleen lihaksissa nopeutta. Aikanaan pärjäsin aitajuoksussa. Luuston kunto on yllättänyt tutkijat. Lisäksi minulla on aina ollut hyvä notkeus ja tasapaino.

Veteraaniyleisurheilija hallitsee tukun muitakin lajeja. Polkupyörän mittarissa oli viime vuonna 4 000 kilometriä. Juoksemisen ja polkupyöräilyn lisäksi rautainen veteraaniurheija laulaa pontevasti, ja tekee niin myös SM-kilpailujen virallisissa avajaisissa.

- Kunhan terveys säilyisi, päättää Ilmari Koppinen. Samalla hän aloittaa hyräillen valmistautumisen kilpailupäivän toiseen tärkeään tehtävään, Maamme-laulun esittämiseen.

Suosittelemme