Kuluvan golf-vuoden viimeinen major-turnaus pelataan torstaista alkaen Oak Hills Country Clubilla New Yorkin kupeessa.
Viimeksi kilpailu pelattiin tuolla kentällä vuonna 2003. Silloin voittaja oli Shaun Micheel ja Tiger Woods oli sijalla 39.
Nyt Tiger tähtää entistä tiukemmin kilpailun voittoon. Paineet ovat kovat, sillä maailmanlistan ykkösen edellisestä major-voitosta on kulunut jo viisi vuotta.
Mutta onko Tiger suurin suosikki tulevana viikonloppuna? Ehkä, mutta se ei riitä. Ei edes siltä kantilta ajatellen, että Tiikeri nujersi viime viikonloppuna World Tourin kilpailussa muut aivan ylivoimaisesti.
Miestä vastaan puhuu kylmä tilastojen joukko.
Tänä vuonna Woods ei ole pelannut yhdessäkään lyöntipelikilpailussaan viimeistä kierrostaan kuutosella alkavaan tulokseen. Lisäksi kauden lyöntipelivoitot, viisi, ovat tulleet kentillä, joilla Woods on nyt voittanut yhteensä 35 kertaa, liki puolet ammattilaisuransa voitoista.
Hän siis on ottanut kauden voittonsa takapihallaan.
Lisäksi Woods yrittää liikaa majoreissa. Henkinen paine on valtava. Esimerkiksi pari viikkoa sitten British Openissa mies aloitti viimeisen kierroksensa hänen tasolleen kelvottomasti putaten.
Lopun pyristely ei enää riittänyt.
On myös kylmä totuus, ettei Wood ole koskaan noussut majorissa voittoon, jos hän ei ole johtanut kolmen kierroksen jälkeen. Se on iso mörkö.
Ja lisäksi muiden pelaajien taso on koko ajan noussut. Vielä kymmenen vuotta riitti, että Tiger astui samalle viivalle. Enää ei riitä. Muut tietävät, että Tiger on lyötävissä - ja ovat hänet myös monasti lyöneet.
Ilonen mukana - viheriöissä opittavaa
Mikko Ilonen osallistuu kauden päättävään major-turnaukseen ensimmäistä kertaa urallaan.
Kovaa koulua Yhdysvaltain kentistä Ilonen sai viime viikonloppuna, kun hän pelasi World tourin osakilpailun tulokseen 73+73+73+74 eli yhteensä 13 yli par-tuloksen.
Nyt edessä on vielä viheliäisempi kenttä. Perinteen mukaan karheikot ovat PGA Championships -kilpailussa niin pitkiä ja tiukkoja, että klubipelaajia hirvittää ja pelkkä ajatus.
Lisäksi viheriöt ovat liukkaammat kuin hyvän tanssisalin lattia.
Ilonen moittikin useaan kertaan viime viikonloppuna osaamattomuuttaan viheriöillä ja niiden tuntumassa.
- Sama tarina päivästä toiseen, puttien vauhdin tunteminen oli hukassa, Ilonen kertoi kotisivuillaan.
Ilonen mukaan viheriöt ovat vaan niin erilaisia kuin Euroopassa, että totuttelu vie aikansa.
- Vauhtien näkeminen ja tunteminen vaativat kokemusta, jota tämäntyyppiseltä kentältä minulla ei vielä ole, Ilonen sanoi.
Nyt aikaa on ollut pari päivää enemmän. Ilonen lensi Ohiosta PGA-pelikentälle jo sunnuntaina.
Suomalaisässälle kahden kilpailun viikot Yhdysvalloissa ovat valtava mahdollisuus. Tuskin hän läpimurtoa jenkkeihin vielä tekee, mutta tästä reissusta voi ammentaa eväät ensi vuotta varten.
Ilonen starttaa torstaina kierrokselleen kello 20.50 Suomen aikaa. Samalle teelle astuvat myös Ruotsin Carl Pettersson ja kotimaan D.A. Points.
Pettersson johti viime vuonna PGA Championshipsia kahden ensimmäisen kierroksen ajan, mutta jäi lopulta kolmanneksi.