Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Valamon luostarissa aloitetaan jälleen yt-neuvottelut

Valamon luostarin yt-neuvotteluilla halutaan vähentää yhdeksän henkilötyövuotta tai saavuttaa säästöjä muilla keinoin. Sesonkiajaksi palkataan tarpeen vaatiessa lisää työvoimaa.

Valamo
Kuva: Yle Etelä-Savo
Juho Liukkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Neuvottelut kestävät kuusi viikkoa. Neuvottelujen ulkopuolelle jää Valamon opisto, joka on oma hallinnollinen yksikkönsä.

Viimeksi Valamon luostarissa käytiin yt-neuvottelut vuoden 2012 elokuun lopulla. Yt-neuvottelut lopetettiin talvella 2013 tuloksettomana.

- Nyt on pakko tehdä radikaaleja ratkaisuja. Mietimme vielä yhdessä henkilökunnan kanssa olisiko muuta keinoa. Pelkään kuitenkin pahoin, että irtisanomisia tulee. Talvi on hiljaista aikaa, eikä meillä ole silloin juuri tuloja, luostarin johtaja arkkimandriitta Sergei kertoo.

Tällä hetkellä luostarissa on 33 palkattua, vakinaista henkilökuntaa. Valamon luostari sijaitsee Heinävedellä Etelä-Savossa.

Suosittelemme sinulle