MOSKOVA. Korkeushypyn maailmanmestari Bohdan Bondarenko yritti urhoollisesti kolme kertaa maailmanennätyskorkeudesta 246, vaikka ei itsekään uskonut ylitykseen. Hän halusi palkita hurjasti kannustaneen ukrainalaisyleisön.
- Minulla on lonkkavamma, minkä vuoksi minun oli pakko jättää korkeuksia väliin. Muuten minulla ei olisi ollut mahdollisuuksia mitaliin, ukrainalainen kertoi mitaliseremonioiden jälkeen.
Jalkavammasta huolimatta Bondarenko hyppäsi varmasti ja ilmavasti. Maailmanennätysyrityksistä toinen oli jälleen hyvä yritys, mutta Kuuban Javier Sotomajorin 20 vuotta vanha ME 245 pysyy.
- Maailmanennätys on varmaan vielä tänä vuonna minulle liikaa, mutta se on ehdottomasti unelmani.
Lehdistötilaisuudessa tiedusteltiin Bondarenkon vastausta joidenkin kilpakumppaneiden vihjauksiin, että tällä kaudella 241 ylittänyt ukrainalainen käyttää kiellettyjä aineita. Siihen saatiin tyhjentävä vastaus.
- He ovat vain epätoivoisia, kun sanovat noin.
Korkeushypyn kärkikolmikko, Bondarenko, Qatarin Mutaz Essa Barshim ja Kanadan Derek Drouin edustaa lajin uutta tulevaisuutta, sillä he ovat syntyneet vuosina 1989, 1991 ja 1990.
- Taso on todellakin noussut tällä kaudella ja se on hyvä meille kaikille. Tämä sukupolvi on vienyt korkeushypyn uudelle tasolle. Olen onnellinen, että saan olla siinä mukana, hopeamitalisti Barshim totesi.
Tällä kaudella 240 hypännyt qatarilainen ei kyennyt parantamaan kauden parastaan, vaan jäi 238:aan Bondarenkon ylitettyä 241. Se ei Barshimia harmittanut.
- Olen onnellinen. Minulla oli tosi vahva tunne koko kisan aikana. Meillä oli mahtava yleisö.
Drouinin mukaan Bondarenko on nostanut riman sananmukaisesti sellaisiin korkeuksiin, että se innostaa myös muita.
- Hän antaa valtavasti lisämotivaatiota. Toivon yltäväni myös itse joskus noihin korkeuksiin.