Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Rovaniemen teatterin kolmannesta näyttämöstä sopuratkaisu

Värikkäitä vaiheita kokenut Lappia-talon saneeraussuunnitelma ei nielaisekaan kokonaan teatterin kolmatta näyttämöä kellarissa, eli Saivo-näyttämöä. Uusimmassa suunnitelmassa tila jaetaan kahteen osaa. Puolet jää teatterille näyttämöksi ja puolet muutetaan tekniseksi tilaksi. Kompromissia sorvattiin perjantaina teatterin edustajien ja tilaliikelaitoksen johtajan, Pekka Latvalan välisissä neuvotteluissa.

Lappia-talo
Lappia-talon remontti alkaa purkutöillä elo-syyskuussa. Kuva: Matias Kaipio / Yle
Anni Tolppi
Avaa Yle-sovelluksessa

Teatterinjohtaja Juha Vuorisen mukaan pienemmälläkin näyttämöllä pärjätään.

- Olihan se selvää, että kun Lappia-talon remonttibudjettia karsittiin, jostakin joudumme luopumaan. Tilan pieneneminen ei kuitenkaan poista näyttämön käyttöä. Tietysti taakse päin meneminen harmittaa, mutta yritämme elää ajatuksen kanssa.

Rovaniemen teatteria on koeteltu jo pitkään. Kotinäyttämö, Alvan Aallon suunnittelema Lappia talo tyhjennettiin remonttia varten jo keväällä 2011. Teatteri muutti Rovaniemen keskustassa sijaitseviin, tyhjillään oleviin koulutiloihin, joihin rakennettiin kolme näyttämöä.

Muutto Lappia-taloon aikaisintaan 2015 kesällä

Evakkokauden piti kestää vain noin kaksi vuotta. Remonttisuunnitelmista tapahtuneiden toimivaltaongelmien ja alkuperäisten suunnitelmien saaman kritiikin vuoksi Lappia talon remonttia ei ole vieläkään aloitettu ja aikataulu on edelleen auki. Muun muassa lopullista päätöstä rakennuttajasta ei vielä ole tehty.

Teatterin toiminta jatkuu evakkotiloissa entisillä kouluilla Maakuntakadulla jo kolmatta vuotta. Vieressä rakennetaan Kiela-korttelia ja teatterinjohtaja Juha Vuorinen varautuu meluongelmiin. Venyvät aikataulut on silti suurempi ongelma.

- Jossakin vaiheessa voi tulla meluhaittoja rakennustyömaalta ja näytöksiä ei ehkä voida esittää niissä aikatauluissa mihin olemme tottuneet. Kunhan ei vaan jouduta taivasalle missään vaiheessa, Lappia-taloon päästään takaisin aikaisintaan kesällä 2015, Vuorinen sanoo.

Suosittelemme sinulle