Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Vilunkipeli pakotti muuttamaan mölkyn sääntöjä

Supisuomalainen mölkky saa uudenlaisia vivahteita viikonloppuna Lahdessa pelattavissa MM-kisoissa. Mölkyn pelaajat taktikoivat pisteitään astumalla yli ja vaihtamalla pelaajaa kesken leikin.

Mölkky lentää kohti keiloja. Kuva: YLE Lahti/ Tuija Veirto
Meeri Niinistö
Avaa Yle-sovelluksessa

Lahden Kisapuistossa pelataan jälleen viikonloppuna mölkyn MM-kisat. Joukkueita on ilmoittautunut 178, joka on samaa luokkaa kuin viime vuosina. Kaukaisimmat mölkkyilijät tulevat Japanista.

- Kaikki maat ovat treenanneet viime vuodesta. Eritoten Ranska on kova vastus. Sillä on tietynlaista praktiikkaa heittämiseen kansallispelinsä petankin ansiosta. Suomessa on myös kovia joukkueita, jotka mielivät MM-mestaruutta, kertoo toiminnanjohtaja Hannu Nipuli.

Eritoten Ranska on kova vastus. Sillä on tietynlaista praktiikkaa heittämiseen kansallispelinsä petankin ansiosta.

Hannu Nipuli

Ikärajoja kisaan ei ole asetettu. Kapteeni saa nimetä joukkueeseensa kuusi henkilöä, joista neljä pelaa. Kaksi pelaajaa lämmittävät vaihtopenkkiä.

- Jos kapteeni katsoo, että jollakin ei peli kulje, niin voi vaihtaa pelaajaa. Pesäpallossa on jokeripelaaja-systeemi ja olemme miettineet, jos samanlaisen järjestelmän voisi saada mölkkyyn. Erikoistilanteessa voisi sitten ottaa jokeripelaajan kehiin, naurahtaa Nipuli.

Mölkkyä pidetään sympaattisena lajina, jota pelataan mökillä saunan jälkeen. Harva edes tietää, että taktikointi on mahdollista. Luulo on väärä, sillä tänä vuonna sääntöjä on muutettu vilungin vähentämiseksi.

Mölkyn voittaa joukkue, joka saa ensimmäisenä kasaan tasan 50 pistettä. Jos heiton yliastuu, joukkue pysyy samassa pistemäärässä. Taktikoinnin välttämiseksi Mölkkyliitto onkin päättänyt, että yliastuminen 37 pisteen jälkeen pudottaa joukkueen 25:een pisteeseen.

- Jos ei heitä hyvin, voi taktikoda ja astua yli, Nipuli selittää.

Jos ei heitä hyvin, voi taktikoda ja astua yli.

Hannu Nipuli

Aiemmin taktikointi johti rangaistukseen vasta 38 pisteen kohdalla.

Suosittelemme