Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Lapin Kansa: Soklin kaivos sai Tukesin hyväksynnän

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on antanut kaivosyhtiö Yaralle kaivospiiripäätöksen Soklin kaivoshankkeesta, kertoo maanantain Lapin Kansa. Päätöstä edelsi Lapin Ely-keskuksen lausunto, jonka mukaan kaivoksesta ei olisi merkittävää haittaa lähiseudun Natura-alueille.

Savukoski
Savukosken kuntakeskuksesta on 90 kilometriä Sokliin. Kuva: Sauli Antikainen / Yle
Tapio Nykänen
Avaa Yle-sovelluksessa

Tukes käy kaivoshankkeen yksityiskohdista neuvotteluja syksyn aikana muun muassa Ely-keskuksen, kaivosyhtiön, Kemi-Sompion paliskunnan ja Yli-Kemin kalastusalueen kanssa. Virastolla on mahdollisuus antaa tarkentavia määräyksiä Yaralle ensi kesäkuun loppuun saakka.

Päätöksessä Soklin jo olemassa olevaan kaivospiiriin tuli laajennus, ja koko alueen koko on nyt 5900 hehtaaria.

Päätös avaamisesta puuttuu

Soklin kaivos tarvitsee vielä ympäristöluvan Lapin aluehallintovirastolta.

Kaivosyhtiö Yara ei myöskään ole itse tehnyt lopullista päätöstä kaivoksen avaamisesta. Yhtiö on luvannut kertoa päätöksestään tämän vuoden aikana.

Soklin fosforipitoinen malmi riittäisi arvioiden mukaan 20 vuoden kaivostoimintaan.

Suosittelemme