Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

"Se voi olla raa'asti sitäkin, ettei oteta tällaista ihmistä töihin"

Neuropsykiatrisista ongelmista kärsivien elämä helpottuisi, jos heidät osattaisiin ohjata oikeiden palvelujen äärelle. Myös työnantajat tarvitsisivat nykyistä enemmän tietoa, keinoja ja ymmärrystä esimerkiksi ylivilkkaiden henkilöiden kohtaamiseen.

Nuori kynä' ja paperi kädessä.
Kuva: YLE / Susanna Pekkarinen
Riikka Heikkilä
Avaa Yle-sovelluksessa

Neuropsykiatrisista oireista kärsivien aikuisten työllistymis- ja koulutusmahdollisuuksia halutaan parantaa. Esimerkiksi ylivilkkaus- ja tarkkaavaisuushäiriö ADHD tai Aspergerin syndrooma lisäävät usein yksilön syrjäytymisriskiä ja heikentävät elämänlaatua.

Joensuussa aloitetun Valtone-hankkeen tavoitteena on valmennuksen ja toimintaterapian keinoin tukea aikuisten sopeutumista oireisiinsa ja selviytymistä arjessa. Hanke on kohdennettu 18-45 -vuotiaille. Neuropsykiatrisista oireista kärsivät saavat hankkeen vetäjän mukaan usein kohtuutonta arvostelua osakseen.

On arvioitu, että jopa 10 prosenttia työikäisistä kärsii jonkinnäköisestä neuropsykiatrisesta problematiikasta. Nämä ihmiset pystyisivät ihan hyvin normaaleihin töihin, jos he saisivat jonkinnäköistä apua ja tukea.

Tuija Kinnunen

- Se voi olla raa'asti sitäkin, ettei oteta tällaista ihmistä töihin, jos nähdään, että ihminen käyttäytyy vähän eri tavalla tai saattaa tulla miten sattuu töihin. Voi olla, että henkilö on työkokeilussa muutaman viikon, mutta sitten todetaan, että tämä homma ei toimi. Montaa kertaa voisi kuitenkin pienellä ohjauksella saada asiat työpaikalla toimimaan, kertoo hankevastaava Tuija Kinnunen Honkalampi-säätiöstä.

Neuropsykiatrisista oireista kärsiville on ollut tarjolla vähän palveluita Pohjois-Karjalassa. Erikoissairaanhoidossa voidaan tehdä diagnoosi, mutta sen jälkeen henkilöt jäävät Kinnusen mukaan oireidensa kanssa usein yksin. 

- Neuropsykiatriset pulmat ovat melko yleisiä. On arvioitu, että jopa 10 prosenttia työikäisistä kärsii jonkinnäköisestä neuropsykiatrisesta problematiikasta. Nämä ihmiset  pystyisivät ihan hyvin normaaleihin töihin, jos he saisivat jonkinnäköistä apua ja tukea., Tuija Kinnunen toteaa. 

- Muualla Suomessa näitä hankkeita on toteutettu ja on saatu erittäin hyviä tuloksia. Esimerkiksi Tampereen seudulle on saatu sosiaali- ja terveyspuolelle toimintamalleja  ja –menetelmiä. Olemme tässä ajan hermolla, hankevastaava Tuija Kinnunen jatkaa.

Vuosina 2013-2015 toteutettavaa Valtone-hanketta rahoittaa Raha-automaattiyhdistys. Tarkoitus on yksilö- ja ryhmävalmennuksen lisäksi järjestää koulutuksia ja koota esitemateriaalia.     

Suosittelemme sinulle