Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Mawson voi joutua korjaamaan Rompaksen luontotuhot

Ylitorniolla malminetsinnöissä uhanalaisten kasvien esiintymiä hävittänyt Mawson voi joutua korvaamaan. Lapin ely-keskus antaa ratkaisunsa asiassa lumiin mennessä.

Tulevat geologit Miika Huttu (takana) ja Jani Kainulainen malminetsinnässä Mawsonin valtausalueella Ylitorniolla.
Miika Huttu syöttää vettä kivisahalle, jolla Jani Kainulainen tekee viiltojäljen kallioon malminetsintäyhtiö Mawsonin valtausalueella Ylitorniolla. Kuva: Riikka Rautiainen / Yle
Riikka Rautiainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Lapin Ely-keskus pyrkii saamaan valmiiksi päätöksensä Ylitornion luontovahingoista vielä ennen lumia. Ympäristölakimies Pirkko Posio kertoo, että asiaa käsitellään kiireellisenä siten, että lausunto olisi valmis elo-syyskuussa.

Lapin Ely-keskus kuulee vielä asiassa malminetsintäyhtiö Mawsonia ja Metsähallitusta. Metsähallituksen mukaan malminetsintäyhtiö on tuhonnut uhanalaisia kasveja Ylitorniolla sijaitsevilla luonnonsuojelualueilla vuosina 2010 ja 2011.

Malminetsintäyhtiö on myöntänyt luvattomat näytteiden otot, mutta kiistää tuhonneensa uhanalaisia kasveja. Yhtiö voidaan määrätä Ely-keskuksen päätöksellä korjaamaan uhanalaisten kasvien tuhoaminen.

Suosittelemme