Washingtonissa poliisina työskentelevä John Cale ottaa tyttärensä mukaan mennessään työhaastatteluun Valkoiseen taloon. Huonosti menneen haastattelun jälkeen Cale ottaa yhdessä tyttärensä kanssa osaa talossa järjestettävälle kiertokäynnille. Kesken kaiken talon valtaa joukko aseistettuja miehiä. Maan hallinto luisuu kaaokseen ja pian Cale huomaa joutuvansa tekemään juuri sitä työtä, josta on aina unelmoinut; suojelemaan Yhdysvaltain presidentin henkeä.
White House Down on kuin isolla rahalla tehty toisinto keväällä teattereissa nähdystä elokuvasta Olympos on valloitettu. Tuossa elokuvassa Yhdysvaltain presidentin henkivartija on sattumalta Valkoisessa talossa, kun inhat pohjoiskorealaiset valtaavat talon. Tämän elokuvan päähenkilö puolestaan siis tavoittelee tuota virkaa ja on ollut työhaastattelussa ilkiöiden ryhtyessä räjäyttelemään taloa ja tappamaan ihmisiä. Kuinka ollakaan myös tämän elokuvan pehmeää testosteronia uhkuva sankari pelastaa omin pikkukätösin niin presidentin kuin vapaan maailmankin.
Molemmat näistä elokuvista ovat kuin kopioita Bruce Willisin tähdittämistä Die Hard –leffoista. Kumpikaan ei kuitenkaan pääse lähellekään tuon sarjan parhaiden elokuvien rämäpäistä rentoutta. Emmerichin elokuva on tehty tavattoman ryppyotsaisesti. Toki mukaan on ujutettu mukaan muutama vitsinpoikanenkin, mutta presidentin käyttämät lenkkarit, joiden nimi pitää tietenkin mainita, eivät nyt rennoksi menoksi riitä. Suurimmat erot tuohon keväiseen valtausyritykseen nähden ovat budjetissa, jonka ansiosta tämän elokuvan räjähdykset ja lavasteet ovat huomattavasti komeammat. Ylenpalttisen paukuttelun huumassa tekijät ovat kuitenkin unohtaneet kehitellä niin mielenkiintoista tarinaa kuin mieleenpainuvia henkilöitä.
Tehosteiden ohella raha on tuonut elokuvaan keväistä kilpakumppaniaan nimekkäämpiä näyttelijöitä. Mukana menossa ovat mm. Jamie Foxx, Maggie Gyllenhaal, Channing Tatum ja James Woods. Onkin pitkälti heidän kangaskarismansa ansiota, että tämä käsittämättömän kaavamainen ja ohjaajan huomioon ottaen, välillä hämmentävä tahmeasti etenevä elokuva nousee tuon keväisen rymistelyn ohitse. Tosin vain rimaa hipoen.