Pyynikin kesäteatteri luottaa tulevana kesänä uuteen kotimaiseen näytelmään. Itse tarina ei kuitenkaan ole uusi, sillä Joselininniemi muuntuu kesän ajaksi Tyriseväksi, kuvitteelliseksi etelähämäläiseksi kunnaksi, joka tuli katsojille tutuksi TV2:n Pirunpelto-sarjasta.
Pyynikin Pirunpellon ohjaa Jukka Mäkinen, joka vastasi myös televisiosarjan ohjauksesta. Rooleissa nähdään tv-sarjasta tuttuja näyttelijöitä kuten Matti Ristinen, Jussi Myllymäki ja Jukka Salmela.
Heikki Luoman TV2:lle kirjoittaman sarjan ensimmäinen tuotantokausi esitettiin alkuvuodesta 2009, ja viimeiseksi jäänyt neljäs kausi alkoi keväällä 2013. Pirunpelto on yksi harvoista yli miljoona katsojaa keränneistä kotimaisista sarjoista.
Pirunpeltoa esitetään Pyynikin pyörivässä katsomossa kaikkiaan 54 kertaa. Esityksen ensi-ilta on 13.6.2014.