Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Yhä useampi nainen luopuu hormonaalisesta ehkäisystä

Esimerkiksi e-pillerit sekä hormonikierukat tai -kapselit aiheuttavat monille oireita, joita ei aina osata yhdistää hormonaalisen ehkäisyn käyttöön. Turun ehkäisyneuvolan lääkäri Anneli Kivijärvi kuitenkin huomauttaa, että e-pillereistä on myös hyötyä naisen keholle mahdollisista haittavaikutuksista huolimatta.

Avattu e-pilleripaketti ja käyttöohjeet.
Naisten ehkäisypillerin käyttöohjeissa kerrotaan mahdollisista haittavaikutuksista. Kuva: Kalle Mäkelä / Yle
Johanna Kasvinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhä useampi nainen luopuu hormonaalisen ehkäisyn käytöstä. Väestöliiton ylilääkärin Dan Apterin mukaan sosiaalisessa mediassa aiheesta on käyty paljon keskustelua viime aikoina.

- Varsinkin 30 ikävuoden paikkeilla olevat naiset ovat keskustelleet asiasta.

- Lääkärin vastaanotolla ja nettipalstoilla kokemuksistaan kertovat yleensä ne, jotka ovat kokeneet jonkinlaisia haittavaikutuksia. Harvemmin kirjoitetaan palstoille tai valitetaan lääkärille siitä, että pillerit sopivat erinomaisen hyvin, Apter sanoo.

Turun ehkäisyneuvolan lääkäri Anneli Kivijärvi sanoo, että hormonaalinen ehkäisy ei sovi kaikille.

Esimerkiksi e-pillerit sekä hormonikierukat tai -kapselit aiheuttavat monille oireita, joita ei aina osata yhdistää hormonaalisen ehkäisyn käyttöön. Kivijärven mukaan haittavaikutuksia on monenlaisia.

- Kaikkein tavallisimmat ovat vuotohäiriöt. Joillekin iho huononee. Toisille tulee päänsärkyä, vaikka siitä ei olisi koskaan kärsinyt. Jonkun verenpaine alkaa nousta tai tulee pahoinvointia. Jotkut tuntevat lihovansa, kun ruokahalu muuttuu, Kivijärvi luettelee.

Vaihtoehtona ehkäisytietokone

Kivijärvi sanoo, että kaikki naiset eivät edes halua käyttää hormonaalista ehkäisyä.

Punainen valo tarkoittaa, että käyttäjä on hedelmällinen. Vihreä valo tarkoittaa hedelmätöntä.

Tiia Palm

- Joku voi olla jopa kondomille allerginen ja sterilisaatiota hän ei voi kuvitella. Silloin ehkäisytietokone on yksi vaihtoehto.

Suomeen hiljattain rantautunut Lady Comp -ehkäisytietokone mittaa kehon lämpötilan avulla naisen hedelmälliset päivät. Tietokoneita maahantuova Tiia Palm kertoo, että lämpötila mitataan joka aamu kielen alta.

- Tietokone vertaa mittaustulosta aikaisempiin tuloksiin. Laitteeseen on tallennettu 900 000 erilaista kiertoa. Sen perusteella laite arvioi, onko käyttäjä hedelmällinen tai hedelmätön.

Tietokone ilmoittaa mittaustuloksen valoilla.

Lähikuva Lady Comp -ehkäisytietokoneesta.
Ehkäisytietokoneen toiminta perustuu kielen alta mitattuun kehon lämpötilaan. Kuva: Yle

- Punainen valo tarkoittaa, että käyttäjä on hedelmällinen. Vihreä valo tarkoittaa hedelmätöntä, Palm kuvailee.

Yli 30 vuotta ehkäisyneuvolassa työskennellyt Kivijärvi sanoo, että ehkäisytietokonetta voi suositella yhtenä ehkäisyvaihtoehtona silloin, kun hormonaalinen ehkäisy tai kondomin käyttö ei ole mahdollista.

E-pillerit valmistavat raskauteen

Anneli Kivijärvi kuitenkin huomauttaa, että e-pillereistä on myös hyötyä naisen keholle mahdollisista haittavaikutuksista huolimatta.

Joku voi olla kondomille allerginen ja sterilisaatiota hän ei voi kuvitella. Silloin ehkäisytietokone on yksi vaihtoehto.

Anneli Kivijärvi

- Pillerit suojaavat naisen kehoa infektioilta ja ne valmistavat kehoa raskauteen.

- Yhdistelmähormoniehkäisy on oikeastaan kaikista luonnollisin tapa ehkäistä. Ei luonto ole tarkoittanut, että naisella on kuukautiset ja ovulaatio. Naisen kuuluisi olla raskaana ja synnyttää ja imettää, Kivijärvi toteaa.

Kivijärven mukaan lääkärit kirjoittavat e-pillereitä kirjoitetaan niille, jotka pillereitä tarvitsevat.

- Sivuvaikutukset ovat kuitenkin parempi vaihtoehto kuin raskaus. Pillereitä annetaan mielellään jo siinä vaiheessa, kun yhdynnät ollaan aloittamassa.

Suosittelemme