Lahtelainen Hannu Mieskolainen kääntää päät lenkkeillessään. Mies harrastaa juoksua, mutta vähemmissä varusteissa kuin useimmat.
Hän juoksee paljain jaloin.
Jäsenkorjaajan ammatissaan Mieskolainen on kohdannut jos jonkinlaisia jalkavaivoja. Pari vuotta sitten mieleen juolahti ajatus siitä, tekisikö juokseminen ihmiselle enemmän hyvää, jos lenkille lähtee paljain jaloin, ilman pehmustettuja lenkkikenkiä.
- Heitin vuonna 2011 lenkkarit pois enkä sen jälkeen ole laittanut niitä juoksulenkille jalkaan.
Päätös pitää, niin kesällä kuin talvellakin.
- Sen verran hullu olen. Pakkasraja tuli vastaan pari vuotta sitten, kun 15 asteen pakkasella juoksin 16 minuutin lenkin. Sen aikana neljä varvasta syväjäätyi. Se oli liikaa. Opin, että jos pakkasta on enemmän kuin viisi astetta, teen lyhyen lenkin ja kokeilen välillä, onko varpaissa vielä tuntoa. Kovilla pakkasilla laitan minimalistikengät, hän sanoo.
Luonnollista juoksua
Paljasjalkajuoksuun on hurahtanut moni muukin lenkkeilijä. Myös juoksuvalmentajat kehottavat harrastajia kokeilemaan lenkkareiden jättämistä kotiin.
Opin, että jos pakkasta on enemmän kuin viisi astetta, teen lyhyen lenkin ja kokeilen välillä, onko varpaissa vielä tuntoa.
Hannu Mieskolainen
Paljasjalkajuoksun puolestapuhujat hehkuttavat juoksutekniikan kehittyvän ja rasitusvammojen vähentyvän, kun lenkille suuntaa avojaloin.
Hannu Mieskolaisen mielestä kyse on paluusta juurille.
- Ihminen on kulkenut miljoonia vuosia kahdella jalalla. Sinä aikana juoksuaskelia on otettu paljon, mutta jalkineet tulivat kuvioon vasta pari sataa vuotta sitten. Kehomme on kuitenkin tottunut siihen, että liikumme paljain jaloin. Silloin askellamme luonnonmukaisesti.
Uusille paljasjalkajuoksijoille konkari suosittelee rauhallista aloitusta.
Lenkkireitti kannattaa ainakin valita niin, että voi kulkea tasaista, kovaa alustaa pitkin. Matkat on syytä pitää aluksi lyhyinä.
- Tässä käytetään aivan eri lihaksia kuin kengät jalassa juostessa. Siksi ensimmäinen lenkki voi olla vaikka pari minuuttia ja siitä pidentää.
Harmaanmustat jalat vaimon sylissä
Paljain jaloin lenkkinsä hölköttelevä saa olla tarkkana. Ihoon käyvät ikävästi terävät esineet kuten lasinsirut. Metsäpolkukin neulasineen ja kivineen voi aluksi tuntua rosoiselta.
Jalkapohjat sopeutuvat nopeasti. Iho paksuuntuu, eikä kaikkia pieniä tuntemuksia tarvitse säikähtää.
Ihan kaikkea avojalat eivät silti kestä.
Joka lenkillä kuulee kuittailua, ihailua tai naureskelua.
Hannu Mieskolainen
- Jos juoksee kivimurskeella päällystettyjä ulkoilupolkuja, kyyneleet vuotavat silmistä ja jalkapohjat turpoavat. Ekstriimein paikka, jossa olen juossut oli lähiökauppakeskuksen anniskelupaikkojen ohitse. Siellä pelotti, tallaako lasinsirpaleisiin.
Lenkkeillessään mies on pannut merkille, että paljaat varpaat herättävät muissa ulkoilijoissa hilpeyttä.
- Joka lenkillä kuulee kuittailua, ihailua tai naureskelua. Kun ihmiset kävelevät tai juoksevat vastaan, juttu katkeaa kohdallani, mutta takanani alkaa kauhea meteli, Mieskolainen naureskelee.
Hyvän olon lisäksi paljasjalkajuoksu näkyy jalkapohjien ihossa. Nahka on lenkin jäljiltä harmaanmusta eikä maanteiltä parkkiintunut sävy lähde täysin suihkuttelemallakaan.
- Välillä, kun nostan sohvalla jalat vaimon syliin, hän tuumaa, että etkö voisi pestä jalkojasi paremmin.