Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Lajinsa menestynein urheilija lopettaa - endurolegenda Salminen jätti hyvästit

Juha Salminen kertoi lopettamispäätöksestään Urheiluruudussa.

Juha Salminen Kuva: Jonty Edmunds
Jyri Kivimäki
Avaa Yle-sovelluksessa

Maailman kaikkien aikojen menestynein enduromoottoripyöräilijä Juha Salminen päättää uransa. Salminen kertoi lopettamispäätöksestään Urheiluruudussa.

Salminen on voittanut enduron MM-sarjassa 13 maailmanmestaruutta, joista kahdeksan on luokkamestaruuksia ja viisi yleiskilpailun voittoja. Enduron arvostetun joukkuemaailmanmestaruuden (International Six Days Enduro) hän on voittanut Suomen joukkueessa kuusi kertaa.

Salminen, 36, on maailman ykkönen myös enduron MM-sarjan osakilpailuvoittojen määrässä. Hän ohitti voittotilastoa hallinneen Kari Tiaisen heinäkuussa 2008 saavutettuaan 77. osakilpailuvoittonsa. Tällä hetkellä suomalaisella on tilillään 96 MM-osakilpailuvoittoa.

Kaikkien aikojen menestyksekkäimpien moottoripyöräilijöiden joukossa Salminen on niukasti toisena, edellään vain italialainen ratamoottoripyöräilyn legenda Giacomo Agostini. Agostini ajoi vuosina 1968-1975 tuimalla tahdilla yhteensä 15 mestaruutta 350- ja 500-kuutioisten luokissa.

Tällä kaudella Salminen kamppailee vielä enduron MM-sarjan 1-luokan hopeamitalista. Kaudesta on jäljellä yksi kilpailuviikonloppu, joka ajetaan Ranskassa 7.-8. syyskuuta.

Suosittelemme